ESLU:n Lasten urheilu-koulutuksia tarjolla

ESLU (Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu) järjestää lasten urheilu koulutuskokonaisuuden. Koulutus on jaettu kolmeen kolmen tunnin kokonaisuuteen. Kannustava valmentaja ja ohjaaja -osiossa käydään läpi muun muassa valmentamisen ja ohjaamisen ilmapiiriin vaikuttavia tekijöitä ja kannustavan ilmapiirin luomista harjoitus- ja kilpailutilanteessa. Liikunnallisten perustaitojen kehittäminen lajitaidoiksi -osuudessa käydään läpi liikunnallisia perustaitoja sekä yleisiä taitotekijöitä ja niiden harjoittamista. Herkkyyskausien huomiointi harjoittelussa -osiossa puolestaan käydään läpi muun muassa 7 – 15-vuotiaiden fyysistä ja psyykkistä kehittymistä.

 

Koulutuksen keskeiset teemat
– Onnistunut harjoitus
– Kannustava ilmapiiri
– Palautteen antaminen
– Erilaiset liikkujat
– Liikunnallisten perustaitojen ja taitotekijöiden kehittäminen
– Herkkyyskausien huomioiminen harjoittelussa
– Psyykkinen kehitys lapsilla ja nuorilla

Koulutus on tarkoitettu urheiluseurojen uusille ohjaajille tai ohjaajiksi aikoville ja se toimii hyvin jatkoksi Tervetuloa ohjaajaksi! -koulutukselle. Kouluttajana toimii Harri Salomäki.

Hinta
Koulutuksen hinta on 90 euroa. Hintaan lisätään 3 euron toimistomaksu.

Ajankohta ja paikka
Tiistai 11.9.2012 klo 18.00 – 21.00 ja lauantai 15.9.2012 klo 9.00 – 15.30

Ilmoittautumiset
Ilmoittaudu koulutukseen täyttämällä ilmoittautumislomake 30.8.2012 mennessä. Voit myös ilmoittautua Heidi Ahtiaiselle, puh. 045 7731 1002.

Lisäksi ESLU tarjoaa seuraavia koulutuksia:
Nuoren urheilijan ravinto 4.10.2012
Nuoren kasvu ja kehitys 10.10.2012

Nuoren urheilijan ravinto sekä nuoren kasvu ja kehitys -koulutukset on suunnattu lasten ja nuorten ohjaajille ja valmentajille, huoltajille, joukkueenjohtajille sekä urheilijoiden vanhemmille.

Lisätietoja kaikista yllä olevista koulutuksista ja ilmoittautumislomakkeen löydät ESLUn verkkosivuilta.

Tervetuloa! 

ESLU mukana Facebookissa – Tykkää meistä!