Jenni Mikkonen voittoon Moskovassa

4.6.2012 Yleinen

Jenni Mikkonen voitti maailman-cup-kisan naisten 200 metrin matkan Moskovassa viikonloppuna selvällä erolla seuraavaan urheilijaan.

Jenni Mikkonen meloi ratamelonnan viimeisessä maailman-cupissa naisten kajakkiyksiköiden 200m finaalissa voittajaksi selvällä erolla. Mikkonen meloi vahvan vedon nousten kärkeen noin 50-metrin melonnan jälkeen. Lopussa Mikkonen sai vedettyä vielä lisää eroa kilpasisariinsa, ja lopussa eroa toiseksi tulleeseen Venäjän Lobovaan tuli lähes puoli sekuntia, mikä on tällä matkalla melko paljon. Vastassa oli jälleen jonkin verran vastatuulta, mikä sopii Mikkoselle hyvin. Tuuli oli tosin heikompi kun eilen, ja olosuhteet olivat erittäin hyvät ja tasapuoliset koko finaalijoukolle.
 
Kolmen maailman-cupin saldona Mikkosen osalta hänen päämatkallaan 200-metrillä tuli kolmas ja neljäs sija, sekä tänään voitto. Toisinsanoen hyvältä näyttää valmistautuminen kohti Lontoota. Mikkonen edustaa Suomea juuri tällä pikamatkalla myös Olympiakilpailuissa. Anne Rikala, joka ei osallistunut Moskovan viimeiseen maailman-cupiin, meloo Lontoossa toisen matkan mihin Suomi sai maakohtaisen paikan viime vuonna, eli 500m.
 
Kilpailukausi jatkuu seuraavan kerran Mikkosen ja Rikalan osalta juhannusviikonloppuna Kroatiassa, missä melotaan EM-kilpailut.
 

Jenni Mikkonen; “Mahtava fiilis! Kaikin puolin hyvä kisa, ei mitään valittamista kertakaikkiaan. Erityisesti mieltä lämmittää, että sain kukistettua Australian Nicholsin, jolle hävisin niukasti viime viikonloppuna Duisburgissa! Taisin olla hieman tyly vieras täällä Moskovassa, kun jätin kummatkin venäläiset taakseni! Tästä on mukava jatkaa kohti EM- ja sitten Olympiakisoja. Nyt nautin olostani ja tästä voitosta. Luottavaisin mielin lähden valmistautumaan eteenpäin ja kohti pääkisoja. Erot ovat niin hirmupienet tässä 200m lajissa, että eipä ollut pahitteeksi tähän väliin saada näin hyvää vetoa, missä tuli kunnon ero seuraavaan.”

Joukkueenjohtaja Panu Kanniainen; “Mahtava oli päättää tämä maailman-cupin turnee taas yhteen suomalaismelojan finaalivetoon. Voitto kruunasi tämän reissun! Kaikin puolin tämä Moskovan regatta-alue järjestelyineen on ollut positiivinen kokemus. Onneksi tänään keli oli hieman inhimillisempi kun eilinen tuulikisa… Jenni on kyllä tämän jälkeen ansainnut muutaman päivän kotiloman kolmen viikon kisaurakan jälkeen. Ensi viikolla alkaa valmistautuminen juhannuksen EM-kisoihin, ja siitä sitten vielä kuukauden verran Lontoota kohti. Hyvältä näyttää sekä Jennin että myös Rikalan Annen osalta. Itseluotamus on kummallakin hyvällä tolalla, se nähtiin näiden maailman-cupien myötä. Erot ovat pienet maailman kärkimelojien osalta, mutta hienosti on talven valmistautuminen kummaltakin onnistunut, sillä ei montaa löydy jotka Jennin ja Annen kyydissä pysyvät. Tänään ei yhtään… Syytä on hymyyn ja olla ylpeä Jennin melonnasta!”

Allaolevan linkin kautta (kv. kanoottiliiton/ICF:n sivut) voi käydä katsomassa Jenni Mikkosen voitokkaan finaalivedon.

Kansainvälisen Kanoottiliiton (ICF) www-sivut; www.canoeicf.com
Kilpailujärjestäjien tulospalvelu osoitteessa; http://wc2012moscow.kayak-canoe.ru