Ratamelonnan nuorten EM-kisoissa hyviä suomalaissijoituksia

16.7.2012 Melonta Yleinen

Portugalin Montemor o Velhossa järjestettävien junioreiden ja alle 23-vuotiaiden EM-kilpailut sujuivat suomalaisittain varsin hyvin. Suomen nuorten ratamelontamaajoukkueen tulos kilpailuista oli yksi pronssimitali ja seitsemän B-finaalipaikkaa.

Pronssimitalin nappasi Oona Vasko kajakkiyksiköiden 1000 metriltä naiset 23v sarjassa, jossa Vasko meloi erittäin vahvan 1000 metrin finaalivedon. Mitalikolmikko kilpailussa oli lopulta Unkari, Saksa, Suomi. Edellinen suomalaismitali nuorten EM-kilpailuista on vuodelta 1998, joten mitali oli hyvin tervetullut. Mitaliakin tärkeämpää on kuitenkin huomata, että joukkueen suoritukset olivat kilpailuissa laajalla rintamalla hyvätasoisia, ja Olympiamatkoilla seitsemän suomalaismelojaa meloi neljäntoista parhaan joukkoon lajissaan.
 

Kilpailujen kovimmasta olympiamatkan tuloksesta vastasi Jeremy Hakala K-1 1000 m matkalla pojat 18v. sarjassa, jossa Hakala voitti B-finaalin ja sijoittui näin kokonaistuloksissa kymmenenneksi. Hakalalla on ikää vasta 17 vuotta, joten hän kilpailee vielä ensi vuonnakin samassa ikäluokassa.


Kilpailuihin osallistui 38 Euroopan maata ja noin 900 kilpailijaa, Suomen joukkueen koko oli kymmenen urheilijaa.
 

Suomalaistulokset:

 

A ja B- finaalisijoitukset (suluissa loppusijoitus)
 

Pojat 18v.

K-1 1000 m

Jeremy Hakala B- fin. 1. (10.) Olympiamatka

K-1 500 m

Jeremy Hakala B- fin. 8. (17.) Ei olympiamatka miehillä
 

Tytöt 18v.

K-1 500 m

Jenni Salo B-fin. 6. (15.) Olympiamatka

K-1 200 m

Jenni Salo B-fin. 5. (14.) Olympiamatka
 

Miehet 23v.

K-1 1000 m

Miika Dietrich B-fin. 2. (11) Olympiamatka
 

Naiset 23v.

K-1 500 m

Pauliina Polet B-fin. 4. (13.) Olympiamatka

K-1 200 m

Tuisku Jarva B-fin. 9. (18) Olympiamatka

K-1 1000 m

Oona Vasko A-fin. Pronssia Ei olympiamatka naisilla

K-4 500 m

Tuisku Jarva – Enni Hakola – P. Polet – Minna Lagström Ve 5. (loppusijoitus 11.) Olympiamatka


Lisätietoja:

Petteri Pitkänen p. 0400-355523