Ven 19. alle 23-vuotiaiden MM-kisoissa

14.7.2012 Yleinen

Soudun alle 23-vuotiaiden MM-kisoissa oli perjantaina vuorossa keräilyeriä, puolivälieriä ja osa välieristä. Suomen miesten yksikköedustaja Robert Ven souti perjantaina kaksi lähtöä, joiden lopputuloksena tänään aamulla kisojen viimeinen soutu oli pettymykseksi D-finaalissa.

Perjantaina aamulla oli puolivälierä, johon Ven oli selviytynyt torstain alkuerästä. Puolivälieräsoutu oli hyvä suoritus Veniltä, mutta siitä huolimatta Ven jäi niukasti välieräpaikasta. Ven kilpaili rohkeasti kovatasoisessa puolivälierässä ja oli 2000 metrin matkalla vielä 300 metriä ennen maalia toisena, kun kolme parasta pääsi välieriin. Viimeisillä sadoilla metreillä kuitenkin Meksikon soutaja kiri ohi ja myös Norjan edustaja kiri rinnalle. Maalikameratarkistuksen jälkeen norjalainen oli  0,04 sekuntia edellä ja Ven joutui tyytymään C/D-välieräpaikkaan. Venin aika sivutuuleen soudetussa puolivälierässä oli 7:17,15, joka oli 4,5 sekuntia erän voittajasta ja noin 6,5 sekuntia puolivälierien parhaasta ajasta, joten kaukana ei kilpailujen kärkikään ollut. Puolivälierissä vain kahdeksan soutajaa souti ajallisesti paremmin kuin Ven ja 12 parasta soutajaa pääsi välieriin. Aikoja ei täysin luotettavasti voi soutukilpailussa verrata, mutta ainakin ne kertovat kilpailujen kovasta tasosta ja tasaisuudesta.

Aamun niukka tappio oli iso pettymys suomalaissoutajalle ja iltapäivällä soudettuun C/D-välierään  oli vaikea lähteä, kun palautuminenkin oli puutteellinen aamun voimat vieneestä suorituksesta. Ven ei pystynytkään C/D-välierässä soutamaan omalla tasollaan, vaan joutui taipumaan kilpailijoille, jotka oli aikaisemmin voittanut alkuerissä. Ven sijoittui C/D-välierässä viidenneksi, kun kolme parasta pääsi C-finaaliin.

D-finaali soudettiin lauantai aamuna. Ven sai koottua itsensä perjantain pettymyksestä ja souti D-finaalin reiluun voittoon. Aika oli 8:02,62 reippaaseen vastatuuleen soudetussa kilpailussa. Eroa seuraavaan oli reilut neljä sekuntia. Venin MM-kilpailujen loppusijoitus oli 19. Sijoitus oli Venille pettymys, koska Ven sijoittui jo viime vuonna näissä 23-vuotiaiden MM-kilpailuissa 13:nneksi. Taso kilpailuissa oli kuitenkin kova ja
kilpailuohjelma tiukka. Ajallisesti kärki on lähentynyt viime vuoteen
verrattuna, vaikka se ei sijoituksessa tällä kertaa näkynytkään.

Alle 23-vuotiaiden MM-kilpailut jatkuvat vielä lauantai-iltana ja sunnuntaina, jolloin soudetaan B- ja A-finaalit.Kilpailuja voi seurata kansainvälisen soutuliiton, FISA:n, internetsivuilta www.worldrowing.com. Sivuilta löytyvät muun muassa lähtölistat, aikataulu, kuvagalleria, suora
tulosseuranta sekä kilpailuraportit.