Olympiasoudulle toinen liittovalmentaja

11.2.2013 Liitto

Melonta- ja soutuliitto palkkaa olympiasoudulle toisen liittovalmentajan nykyisen valmennuspäällikön lisäksi. Valmentajana aloittaa Jani Heino toukokuun alussa.

Palkkaus liittyy olympiasoudun uuteen strategiaan vuosille 2013-2022. Strategian painopisteenä on valmennuksen kehittäminen sekä liiton valmennusryhmätasolla että alueellisesti. Uuden liittovalmentajan tehtävänä tulee olemaan nuorten valmennusryhmätoiminnan lisääminen sekä alueellisen valmennustoiminnan tukeminen ja kehittäminen valtakunnallisesti.

Jani Heino on toiminut soudun parissa 26 vuotta. Viimeiset viisi vuotta hän on työskennellyt koulujen soutuvalmentajana Australiassa, viimeisimpänä Anglican Church Grammar -koulun päävalmentajana. Heinon valmentamat koulut ja urheilijat ovat menestyneet hyvin koulujen välisissä kilpailuissa ja parhaat urheilijat ovat edustaneet Australiaa mm. juniorien maailmanmestaruuskilpailuissa. Heinon tehtävät eri koulujen valmentajana ovat olleet monipuoliset ja hän on tottunut koordinoimaan isoja soutujoukkueita. Ennen Australiaan lähtöään Heino toimi kaksi vuotta Suomen soutuliiton koulutus- ja valmennuspäällikkönä sekä valmensi suomalaisia maajoukkuesoutajia. Koulutukseltaan Heino on kasvatustieteiden maisteri. Australiassa hän on kouluttautunut tason 3 soutuvalmentajaksi. Omalla urheilu-uralla Heinon paras saavutus on vuodelta 1989 juniorien MM-kisojen 10. sija pariairokaksikossa.

Lisätiedot: Ilona Hiltunen, soudun valmennuspäällikkö, ilona.hiltunen(at)melontajasoutuliitto.fi, puh. 0400157040