Kilpeläinen ja Naukkarinen alkuerän kolmansia alle 23-vuotiaiden MM-kisoissa

24.7.2014 Yleinen

Alle 23-vuotiaiden MM-kilpailut alkoivat eilen Varesessa , Italiassa. Suomen perämiehettömän kaksikon Antti Kilpeläisen ja Joel Naukkarisen kisaurakka käynnistyi tänään alkuerillä.

Kilpeläinen ja Naukkarinen soutivat ennakkoluulottomasti ja johtivat aluksi eräänsä. 1500 metrin kohdalla Suomen venekunta oli vielä toisena ja kiinni jatkopaikassa. Kisan lopussa Etelä-Afrikan venekunta kuitenkin meni ohi ja suomalaisten sijoitus oli näin kolmas. Erästä pääsi kaksi parasta suoraan lauantain välieriin. Kilpeläinen ja Naukkarinen saavat uuden mahdollisuuden lunastaa välieräpaikka huomenna soudettavissa keräilyerissä. Alkuerien perusteella suomalaisilla on hyvät mahdollisuudet välieriin.

Kilpeläinen ja Naukkarinen soutavat huomenna aamulla miesten kaksikon ensimmäisessä keräilyerässä klo 11.12 Suomen aikaa. Keräilyerästä pääsee kolme parasta välieriin eli 12 parhaan joukkoon.

Kisojen liveseuranta ja tulokset ovat osoitteessa: http://www.worldrowing.com/.

Urheilijaprofiilit ja linkit urheilijoiden omille sivuille: http://www.melontajasoutuliitto.fi/maajoukkue/soudun-valmennusryhmatoiminta/urheilijaprofiilit/

Soutumaajoukkueen facebook-sivut: https://fi-fi.facebook.com/Soutumaajoukkue

 

Lisätietoja:

valmentaja

Jani Heino

+358 40 9696317

tai
soudun valmennuspäällikkö
Ilona Hiltunen
+ 358 400 157 040

Suomen melonta- ja soutuliitto ry
Olympiastadion, Eteläkaarre, 00250 Helsinki
www.melontajasoutuliitto.fi
Melontaa ja soutua luonnollisesti kaikille!