Koskimelojat taituroivat SM-mitaleista

30.6.2014 Yleinen

Taivalkosken Melontakeskus isännöi viikonloppuna freestylemelonnan ja boatercrossin SM-kilpailuja. Suomen taitavimmat koskimelojat näyttivät parastaan ja tiukkaa taistelua nähtiin molempina päivinä.

Lauantaina lajina oli freestyle. Miesten sarjassa parhaiten onnistui Kanoottisissien Tuomas Kuronen, joka näin uusi edellisvuoden voittonsa. Tiukassa taistossa hopelle meloi Lieksan Melojien Harri Myllynen. Karsintakilpailun ykkönen, Kanoottisissien Miika Kuronen tipahti finaalissa pari sijaa, mutta sai kuitenkin kaulaansa pronssisen mitalin. 

Naisten sarjassa näyttävimmin taituroi Jonna Kuronen, Kanoottisissit. Seurakaveri Paula Varonen nappasi hopeaa ja Kallan Melojien Anni Mykkänen pronssia.

Ilahduttavasti mukana oli myös nippu rohkeita ja taitavia nuoria naisia sarjassa alle 18-vuotiaat. Joensuun Kauhojien Vilma Karttunen kokosi korkeimmat pisteet ja sai ansaitusti SM-kultaa. Hopealle Julia Aho, Meloja ja pronssille Elli Herranen Melan Vilauttajat.

Sunnuntaina heräiltiin aurinkoiseen ja pitkästä aikaa myös lämpötilan puolesta kesäiseen säähän. Ohjelmassa oli boatercross. Teknisellä radalla nähtiin tiukkaa vääntöä ja vaudikkaita tilanteita. Miesten sar​jan neljän melojan finaalissa vaudikkainta menoa tarjoili Tuomas Kuronen ja näin hänestä tuli viikonlopun tuplavoittaja. Kohinan Jussi Tanskanen oli tasaisen kilpailun toinen ja Miika Kuronen kolmas. Karsinnan kakkonen, Kuusamon Koskimelojien Mikko Wendelin joutui tyytymään neljänteen tilaan. 

Myös naisissa saatiin tuplavoittaja. Jonna Kuronen nousi naisten vaihderikkaan kisan voittoon, Paula Varonen toinen ja Anni Mykkänen kolmas. Näin mitalistit olivat täsmälleen samat kuin freestylessä. 

Juniori-ikäiset tytöissä voittoon meloi Julia Aho, hopealle Vilma Karttunen ja pronssia Elli Herraselle.

Vanhempien herrojen sarjassa eli yli 35-vuotiaat  parasta menoa tarjoili Mikko Wendelin. Hopealle Ruoveden Kanoottipurjehtijoiden Kimmo Latvamäki. Kisa oli hänelle debyytti koskimelonnan saralla. Kimmo on entinen kansainvälisen tason ratameloja. Pronssi meni Kohinan Mikko Aholle.

Kaikki tulokset löytyvät Taivalkosken Melontakeskuksen sivuilta: http://www.taivalkoski.fi/Resource.phx/sivut/sivut-taivalkoski/melontakeskus/tulokset.htx