Ratamelojat valmiina starttaamaan Moskovan MM-kisoissa

6.8.2014 Yleinen

Ratamelonnan MM-kilpailut melotaan tällä viikolla Moskovassa. Suomesta kisoissa on mukana 6 hengen joukkue, jonka kisaurakka alkaa torstaina.

Suomalaiset viimeistelivät kuntoaan MM-kisoihin heinäkuun lopulla Kisakallion Urheiluopistolla. Valmennuspäällikkö Petteri Pitkänen on viimeistelyleirin jäljiltä mielenkiinnolla odottamassa nuoren joukkueen venymiskykyä. – Jokaisella aluksella on otollinen tilanne meloa kauden ja uransa toistaiseksi parhaaseen suoritukseensa, kun kaikki melojamme ovat vielä nuoria. Alkuvuodesta asetettu tavoite 1 A-finaali- ja 2-3 B-finaalipaikkaa on tavoitteena kova, mutta kertoo onnistumisesta, jos se saavutetaan, toteaa Pitkänen kisojen aattona.

Eniten Pitkänen odottaa joukkueen konkarilta, vasta 23-vuotiaalta Miika Dietrichiltä miesten 500 m ja 1000 m matkoilta. Dietrich oli kesän EM-kisoissa 500 m matkalla 13. – Dietrichillä tulos on paljon päivän vireestä kiinni ja miesten yksikkölähdöissä taso on kova ja tasainen. Siellä sekunnin heilahtelut saattavat vaikuttaa tulokseen radikaalisti, joten hyvänä päivänä ollaan korkealla ja heikompana hetkenä tiputaan alas. Myös kaksikon Hakala – Nykänen fyysiset edellytykset riittävät hyviin sijoituksiin, jos he saavat melonnan teknisesti toimimaan, summaa Pitkänen.

Ainoana naisedustajana Moskovassa meloo Oona Vasko naisten 500 m ja 1000 m matkoilla. Ensikertalaisina aikuisten MM-kisoissa starttaavat kaksikko Eero Selivaara – Antti Laurikainen miesten sähäkälle 200 m matkalle.

Moskovan MM-kisat melotaan historiallisessa paikassa, vuoden 1980 olympialaisten melontastadionilla, joka on kunnostettu puitteiltaan täysin uuteen uskoon. Kisoihin ottaa osaa yhteensä 80 maata ja noin 1300 urheilijaa paramelojat mukaan lukien. Eurosport lähettää kisoista live-lähetystä perjantaina (13.15-15.15), lauantaina (10.00-11.30) ja sunnuntaina (9.00-11.45).

Suomalaisten kisa-aikataulu

Torstai 7.8. aamupäivä
9.08 K1 M 1000 m alkuerä, Miika Dietrich
10.04 K2 M 1000 m alkuerä, Jeremy Hakala – Miika Nykänen
10.46 K1 W 1000 m alkuerä, Oona Vasko

Torstai 7.8. iltapäivä
15.00 alkaen aamupäivällä melottujen 1000 m matkojen välierät

Perjantai 8.8. aamupäivä
8.30 K1 W 500 m alkuerä, Oona Vasko
8.55 K1 M 500 m alkuerä, Miika Dietrich
9.30 K2 M 500 m alkuerä, Jeremy Hakala – Miika Nykänen

Perjantai 8.8. iltapäivä
13.35 alkaen aamupäivällä melottujen 500 m matkojen välierät
16.52 K2 M 200 m alkuerä, Eero Selivaara, Antti Laurikainen

Lauantai 9.8. aamupäivä
9.05 alkaen 1000 m matkojen finaalit

Lauantain 9.8. iltapäivä
14.35 alkaen K2 M 200 m matkojen välierät
16.30 K1 M 5000 m finaali, Miika Dietrich

Sunnuntai 10.8. aamupäivä
7.50 alkaen 500 m matkojen finaalit
11.05 alkaen 200 m matkojen finaalit
 

 
Lisätietoja:
MM-kisojen viralliset sivut: http://canoemoscow2014.com/
Ratamelontamaajoukkueen facebook-sivut
Urheilijaprofiilit: http://www.melontajasoutuliitto.fi/maajoukkue/ratamelonnan-valmennusryhmatoimi/urheilijaprofiilit/