Virkeä-ohjelma sponsoroi nuoria urheilijoita, haku käynnissä!

10.10.2014 Yleinen

Virkeä on VVO-konsernin ja tulevaisuuden urheilulupausten välinen yhteistyöohjelma, joka tukee rahallisesti nuoria lahjakkuuksia heidän matkallaan kohti menestystä. Ohjelmaan haetaan nuoria urheilijoita, joilla on lahjoja ja asennetta nousta aivan maailman huipulle.

Sponsorointi

Sponsoritukea voivat saada lahjakkaat urheilijanuoret, jotka ovat ikäluokissaan menestyneet Suomessa ja mahdollisesti kansainvälisissä kilpailuissa.

Syksyllä 2012 Virkeä-ohjelman ensimmäisiksi sponsoroitaviksi valittiin kuusi urheilijaa, joiden sopimuksia jatkettiin vuodelle 2014. Kaikilla valituilla on ollut kilpailuissa urheilumenestystä ja sitä on odotettavissa myös tulevaisuudessa.

Sponsorointi edellyttää lajiliiton ja valmentajan suositusta sekä ansioitunutta kilpailumenestystä sekä vähintään 14 vuoden ikää.

Sponsorointihaku alkaa 10.10.2014 ja päättyy 9.11.2014.

Sponsorointihakemuslomake

Stipendit

Stipendejä myönnetään lupaaville, nuorille urheilijoille. Stipendejä on myönnetty vuodesta 2012 jo kymmenille urheilijoille.

Stipendejä voivat saada lupaavat urheilijat. Tuen perusteena on kannustaa niitä vähävaraisia 12-20-vuotiaita nuoria eteenpäin urheilu-uralla, jotka sitoutumisellaan osoittavat halua menestyä urheilussa. Jos hakija asuu VVO- tai Lumo-kodissa, voidaan tällaista hakemusta arvioida luokassa myönteisesti vähäisemmälläkin urheilusaavutuksella

Stipendien hakuaika on kaksi kertaa vuodessa. Syksyn hakuaika on 22.9.-19.10.2014.

Stipendihakemuslomake

Lisätietoja VVO:n sivuilta.