Ennakkotiedote iceBREAK2015

25.3.2015 Yleinen

Melonnan ensimmäiset 2015 suomenmestaruudet ratkotaan Helsingin Vanhankaupunginkoskella 12.4.2015, kun huippukoskimelojat taistelevat boatercrossissa. iceBREAKissa melotaan ensin perinteinen kansainvälinen kilpailu, johon odotetaan runsasta osanottoa ainakin Venäjältä, minkä jälkeen Suomen parhaat koskimelojat kilpailevat boatercrossin suomenmestaruusfinaaleissa. iceBREAK yhdistää huippuluokan koskimelontakilpailun ja koko perheen kaupunkitapahtuman, jossa melonta-alan yrittäjät ja melontaseurat esittelevät toimintaansa ja alueelta löytyy myös buffetti sekä soppakeittiö.

 

iceBREAK tarjoaa medialle erinomaisen mahdollisuuden kuvata ja raportoida näyttävää koskimelontalajia niin kilpailun aikana kuin ennakkoonkin. Jos haluatte tehdä ennakkojutun aiheesta, järjestämme mielellämme näytösluonteista melontaa kilpailupaikassa esimerkiksi kilpailua edeltävällä viikolla.  Tällöin monet SM-kilpailuihinkin osallistuvat käyvät harjoittelemassa koskella ottaakseen tuntumaa vesiolosuhteisiin. Myös www.icebreak.fi -sivuilta löytyy vuoden 2014 lehdistökuvia vapaasti käytettäväksi.

 

 

Lisätietoja oheisessa ennakkotiedotteessa sekä Jyri Hämäläinen, 040-548 1663,  jyri.hamalainen@kohinaa.com

 

Melontaterveisin,

 

Jyri Hämäläinen

www.icebreak.fi