Niklas Vettanen hienosti yhdeksäs melonnan maailmancupissa

29.5.2016 Melonta Yleinen

Kuva: Petteri Pitkänen
Kuva: Petteri Pitkänen

Suomen Melonta- ja Soutuliiton tiedote 29.5.

Niklas Vettanen hienosti yhdeksäs melonnan maailmancupissa

Melonnan maailmancupviikonloppu Tsekin Racicessa huipentui suomalaisittain miesten yksikön 200 metrin A-finaaliin, jossa mukana oli Niklas Vettanen. Taso 200 metrin finaalissa oli erittäin kova. Radalla nähtiin Lontoon olympialaisten kultamitalisteja, matkan hallitseva maailmanmestari,  matkan maailmanmestari parin vuoden takaa sekä Euroopan mestari. Suomalaismeloja on nähty viimeksi miesten yksikön A-finaalissa yli 10 vuotta sitten.

Vettanen meloi hyvän kilpailun ja sijoittui yhdeksänneksi. Kilpailun voitti Iso-Britannian Liam Heath. Eroa kärkeen jäi 1,245 sekuntia ja neljänteen sijaan vain 0,6 sekuntia.

“Kisa oli hyvä. Ensimmäistä kertaa pääsin A-finaaliin aikuisten sarjassa ja taistelin rohkeasti hyvistä sijoituksista. Vauhti ei vielä riitä mitaleille, mutta tämä kyllä antaa motivaatiota jatkoon. Vahvuuteni on kisan toinen satanen. Viime viikon aikana sain tehtyä hyviä muutoksia myös starttiin. Uskon, että pienillä teknisillä asioilla saan muutamia kymmenyksiä pois. Jatkan tästä kepeillä mielin EM-kilpailuihin”, kertoi tyytyväinen Niklas Vettanen. 23-vuotias Vettanen edustaa Kangasalan Melojia.

Sunnuntaina kisattiin myös miesten yksikön 500 metrin kilpailu. Miika Dietrich sijoittui B-finaalissa hienosti neljänneksi; Dietrichin kokonaissijoitus siis 13. Miika Nykänen oli samalla matkalla C-finaalissa yhdeksäs.

Racicessa melotaan iltapäivällä vielä 5000 metrin yksikkökisa, jossa mukana ovat Miika Dietrich ja Jeremy Hakala.

Suomalaismelojen kilpailukausi jatkuu Moskovan EM-kilpailuissa 24.-26.6.

Lisätiedot ja urheilijahaastattelut:
Valmennuspäällikkö Petteri Pitkänen, +358 400 355 523, petteri.pitkanen(ät)smsl.fi

 

Tulokset suomalaisten osalta:

Melonnan maailmancup, Racice

Miehet K1 200 m, A-finaali:

1) Liam Heath Iso-Britannia 34,634, 2) Ronald Rauhe Saksa 34,923, 3) Maxime Beaumont 35,012, … 9) Niklas Vettanen Suomi 35,879

Miehet K1 500m, B-finaali:

1) Jonathan Boyton Iso-Britannia 1.44,551, … 4) Miika Dietrich Suomi 1.46,429

Miehet K1 500 m, C-finaali:

1) Paul Mittelstedt Saksa 1.43,013, … 9) Miika Nykänen Suomi 1.50,885

 

MC Racice kilpailusivut: http://www.canoeracice.com/en/

MC Racice tulospalvelu: http://www.canoeracice.com/en/race/results

Urheilijaprofiilit: http://www.melontajasoutuliitto.fi/maajoukkue/ratamelonnan-valmennusryhmatoimi/urheilijaprofiilit/