Robert Ven kymmenes maailmancupin kilpailussa Poznanissa

18.6.2017 Kilpailu Yleinen

Robert Ven, Poznań/Puola, Kuva: Balint Czucz
Robert Ven, Poznań/Puola, Kuva: Balint Czucz

Suomalaissoutajista Robert Ven jatkoi sunnuntaina 18.kesäkuuta maailmancupin kilpailuja Puolan Poznanissa. Hän oli B-finaalissa neljäs.

Miesten yksikössä Robert Ven oli lopulta lopputuloksissa kymmenes. Venin paras sijoitus maailmancupissa on neljäs sija Italiassa 2016.

”Ihan ok soutu, vähän tasapaksua puurtamista. Paras terä ja kovuus jäivät vielä puuttumaan. Olen toisaalta tyytyväinen, koska viikko sitten mietittiin flunssan takia, että lähdenkö kisoihin ollenkaan. Näistä tuli lopulta tasapainoiset kisat. Pienet muutokset tekniikkaan EM-kisojen jälkeen tuntuvat vievän oikeaan suuntaan. Vähän on vielä parannettavaa, jotta voin taistella kovemmista sijoista”, Ven analysoi.

”B-finaali oli hyvä, tasainen kisa Robertilta. Kokonaisuudessaan Robertin suoritukset ovat menneet eteenpäin EM-kisoista. Huolimatta viime viikon flunssasta hän pystyi vetämään täällä hyvän kisaviikonlopun. Tästä on hyvä jatkaa kolmen viikon päästä Luzernin maailmancupiin”, soudun valmennuspäällikkö Ilona Hiltunen iloitsi.

Täältä tuloksia: http://www.worldrowing.com/events/2017-world-rowing-cup-ii/schedule-results