Seuratoiminnan kehittämistuen 2019 hakuohjeet on julkaistu

26.9.2018 Yleinen

Seuratoiminnan kehittämistuen 2019 hakuohjeet on julkaistu Opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuilla:
https://minedu.fi/avustukset/avustus/-/asset_publisher/seuratoiminnan-kehittamistuki-seuratuki-

Seuratoiminnan kehittämistuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen.

Avustusta voivat hakea liikuntaa ja/tai urheilua järjestävät paikalliset, rekisteröityneet yhdistykset. Avustus myönnetään saajalle harkinnanvaraisena erityisavustuksena.

Hakuaika alkaa 12.11.2018
Hakuaika päättyy 14.12.2018 klo 16.15.

Hakemusta pääsee muotoilemaan kun haku avautuu. Kannattaa kuitenkin tutustua hakuohjeisiin huolella jo ennakkoon. 

Ministeriöstä ohjeistetaan, että seuratoiminnan kehittämishankkeissa olennaista on kiinnittää huomiota siihen, miten seura vakiinnuttaa kehittämishankkeen toiminnan seuran omaksi toiminnaksi avustetun kauden jälkeen.  

Lisäksi pyydetään aikaisemmin tukea saaneita seuroja hoitamaan asianmukaisesti aikaisemman / saadun avustuksen selvityksen, loppuraportoinnin ministeriöön.