Freestylen 2020 EM-paikoista melottiin SM-kilpailuissa Lieksassa

2.9.2019 Kilpailu Yleinen

Freestylen suomenmestaruuskilpailut melottiin Lieksan Neitikoskella 31.8.2019. SM-kilpailu toimi myös vuoden 2020 euroopanmestaruuskilpailuiden katsastuskilpailuna, mikä toi kilpailuun uutta jännitystä kilpailijoiden hakiessa sijoitusten lisäksi EM-kisarajojen rikkomista.

Miesten suomenmestaruudesta käytiin todella kovatasoinen taistelu kahden tänä vuonna Espanjan maailmanmestaruuskilpaissa hyvin sijoittuneen melojan kesken: Kyrönjoen Koskihäjyjen Tuomas Kaukola sijoittui MM-kilpailuissa sijalle 24 ja TuusMelojien Visa Rahkola sijalle 16. Kaukola on myös moninkertainen hallitseva suomenmestari. Tiukassa finaalissa Kaukola vei voiton huippupisteillä 1065 Rahkolan nenän edestä (1012 pistettä). Alkuerät voittaneella Rahkolalla oli vielä mahdollisuus kirkkaimpaan mitaliin kilpailun viimeisellä suorituksella, mutta hänen viimeinen runinsa päättyi huuhtoutumiseen hontosta. Kolmanneksi sijoittui kokenut Kanoottisissien Tuomas Kuronen.

Naisissa voiton vei Espanjan MM:issä kahdeksanneksi sijoittunut Kallan Melojien Anni Mykkänen pisteillä 380 ennen Kanoottisissien Paula Varosta. Vaikka kirkkaimmat mitalit menivätkin vielä kokeneille kilpailijoille, erityisen merkillepantavaa kilpailussa oli nuoren melojasukupolven erinomainen tulostaso. Alle 18-vuotiaissa pojissa suomenmestaruuden vei Melanvilauttajien Tuisku Äänismaa pisteillä 405 ja tytöissä Meloja-seuraa edustava Riina Aho. Miesten yli 35-vuotiaiden mestariksi meloi Lieksan Melojien Harri Myllynen.

SM-kilpailut toimivat myös ensi vuonna Ranskassa järjestettäville EM-kilpailuille, mikä lisäsi kilpailijoiden painetta koviin suorituksiin. Vuorovuosina MM-kilpailuiden kanssa järjestettävät EM-kilpailut ovat freestylemaajoukkueen päätavoite kaudella 2020. Oman sarjansa karsintapisterajan saavutti 11 melojaa, joiden joukosta edustusjoukkue tullaan valitsemaan. Tyttöjen tuore suomenmestari Riina Aho summeerasi kärjen tunnelmat: “Näiden kilpailuiden jälkeen on hyvä lähteä keskittymään ensi vuoden EM-kilpailuihin.”

Lisätietoja:

Freestylemelonnan lajipäällikkö Jyri Hämäläinen,

p. 040-548 1663, jyri.hamalainen@yahoo.com

Liitteet