Seuratuen haku käynnissä

12.11.2019 Yleinen

Opetus- ja kulttuuriministeriön jakama seuratoiminnan kehittämistuen haku alkoi tänään 12.11. Tuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen liikunta- ja urheiluseuratoiminnassa.

Seuratukea voi hakea hankkeisiin, joiden tavoitteena on edistää matalan harrastuskynnyksen toimintaa lasten ja nuorten liikunnassa, kokeilla innovatiivisia toimintamalleja, lisätä toimintaan monipuolisuutta esimerkiksi uusien lajien kautta tai kehittää lajitoiminnan sisällä harrastustoimintaa. Seuratuen avulla voidaan myös vahvistaa toiminnan laatua ja yhteisöllisyyttä, sekä tukea vapaaehtoistyötä. Seuratuella voidaan ennaltaehkäistä liikuntaharrastuksen lopettamista pitämällä nuoret mukana toiminnassa urheilijoina, liikkujina ja seuratoimijoina.

Seuratukea voivat hakea liikuntaa ja/tai urheilua järjestävät, paikalliset rekisteröityneet yhdistykset. Tukea voi hakea työntekijän palkkaukseen tai toiminnan kehittämiseen. Lue lisää seuratuesta OKM:n verkkosivuilta.

Seuratuki avautuu haettavaksi Suomisport-palvelussa 12.11.2019. Hakuaika päättyy 17.12.2019 klo 16.15.

Seuratukea jaetaan 3,0-4,0 miljoona euroa, jaettava tukisumma tarkentuu myöhemmin. Pienin haettava summa on 2 500 euroa ja suurin 15 000 euroa. Tukea voi hakea enintään kahdelle vuodelle.

Seuratukea haetaan seuraavasti:

  • Kirjaudu Suomisportin käyttäjäksi. Ellet ole aiemmin käyttänyt Suomisport-palvelua kirjaudu palveluun ja luo oma käyttäjäprofiilisi. Hae sen jälkeen seurallesi käyttöoikeudet Seuratuen hakemista varten. Käyttöoikeudet tulee hakea, vaikka seura olisi esim. Tähtiseura tai seuralla olisi pääkäyttäjä lisenssijärjestelmässä.
  • Seuratukea haetaan 12.11.-17.12.2019 klo 16.15. Pääset täyttämään tukihakemusta tästä linkistä. Suomisportin asiakaspalveluajat: ma-pe 8-16, suomisport@olympiakomitea.fi
  • Katso ohje miten saat käyttöoikeuden seuratuen hakupalveluun tästä linkistä.
  • Tilaa yhdistysrekisteriote, josta ilmenee hakijan viralliset nimenkirjoittajat. Ajantasainen ote tarvitaan hakemuksen pakolliseksi liitteeksi. Muita liitteitä hakemukseen ei tarvita eikä voi liittää.
  • Valmistele kehittämishanketta huolellisesti. Varaa aikaa.
  • Lue tarkat hakuohjeet ministeriön verkkosivuilta. Tee hakemuksesi ajoissa, älä jätä sitä viimeiseen hakupäivään. Sähköistä hakemusta voi tehdä hakuajan puitteissa luonnoksena. Kun hakemuksesi on valmis, lähetä se eteenpäin.

Lisätietoa seuratuen hakemukseen liittyvistä asioista saat oman lajiliittosi tai liikunnan aluejärjestön seurakehittäjältäsi.

(lähde: Olympiakomitea)