Suomen joukkue taisteli hienosti kanoottipoolon halliturnauksessa Odensessa

8.1.2019 Yleinen

Kuvat ja juttu: Antti Löppönen

Miesten maajoukkueen kanoottipoolovuosi 2019 starttasi Odensessa viime viikonloppuna. Odensen halliturnaus on yksi maailman kovatasoisimmista turnauksista. Turnaukseen osallistui 12 joukkuetta miesten ja 6 joukkuetta naisten sarjaan. Mukana lukuisia maajoukkuepelaajia mm. Saksasta, Ranskasta ja Ruotsista.

Suomelle aloitti turnauksen uskomattomalla suorituksella. Suomi kohtasi yhden maailman parhaimmista poolojoukkueista ja koko turnauksen voittaneen Rothe Muhle Essenin ja hävisi niukasti 3-4. Essenin joukkue teki ratkaisumaalin vain 30 sekuntia ennen pelin loppua. Päivän toinen peli oli joukkueelta alisuorittamista. Erityisesti ensimmäisen erän passiivinen puolustus ja vastustajan kova heittopeli vei venäläisen 9VAL-joukkueen selkeään 8-3 voittoon. Toinen erä oli jo huomattavasti parempi erätuloksen ollessa 2-2. Seuraavaksi Suomi kohtasi hollantilaisen Groningenin. Peli alkoi hienosti ja Suomi johti peliä jonkin aikaa. Puolustuspelin ongelmat kuitenkin jatkuivat ja erityisesti läpiajojen tukahduttamana Suomi taipui lopulta 5-7 tappioon. Positiivista pelissä oli kuitenkin maalinteon onnistuminen ja hyvä nousu toisessa erässä.

Alemmassa jatkosarjassa Suomi kohtasi järjestävän seuran Odense Monkeysin ja joutui erittäin harmillisesti taipumaan 2-3 tappioon. Myös alemman jatkosarjan toinen peli ACC Hamburgia vastaan päättyi 3-7 tappioon. Nopea vastustaja rokotti armotta hyökkäyspään virheistä läpiajoilla. ACC Hamburg oli todella nopea ja tehokas joukkue, joka käytti tilaisuudet tehokkaasti hyväkseen. Sijoituspelissä Suomi taipui 6-2 brittiläiselle Kingstonille. Viimeinen erä oli Suomelle hyvin heikko, sillä erätulos oli 6-0. Ensimmäinen erä oli Suomen hallintaan erätuloksen ollessa 0-2.

Suomen joukkue joutui loukkaantumisten takia antamaan hieman tasoitusta normaalista kokoonpanostaan. Tason ailahtelevuus on kuitenkin ongelma, johon on keksittävä ratkaisu ennen helmikuussa pelattavaa Alytauksen turnausta. Täytyy kuitenkin muistaa, että taso Odensessa on todella kova ja mukana olevat joukkueet ovat maansa ja Euroopan huipputasoa. Suomi pystyi kuitenkin haastamaan jokaisen joukkueen ja taistelemaan voitosta. Kun tarkastellaan tilannetta elokuussa pelattavien EM-kisojen näkökulmasta, tilanne on kohtuullisen luottavainen.

Suomen joukkue Odensessa
Aarne Miettinen, Merimelojat (M)
Rasmus Peterzens, Melanvääntäjät (MeVä) “C”
Jerry Mansner, MeVä
Ilkka Heinonen, MeVä
Aarne Töllinen, M
Marko Hämäläinen, MeVä
Teemu Taskinen, MeVä
Lauri Perälä, MeVä 
Valmentaja: Antti Löppönen