Kanoottipoolon leiri 2020 järjestettiin Jyväskylässä

9.9.2020 Yleinen

Kuva: Sampsa Villman
Kuva: Sampsa Villman
Kuva: Sampsa Villman
Kuva: Sampsa Villman

Viikonloppuna Meloiloa järjesti kanoottipoolon syysleirin Jyväskylän Tuomiojärvellä, Kivelänrannassa.

Leirillä oli yhteensä 25 osallistujaa jotka jaettiin tason mukaan kahteen ryhmään A:t ja B:t.

A-ryhmää valmensi Jerry Mansner ja B-ryhmää Kasper Peterzéns.

Leiri alkoi jo perjantaina paikalla olijoille yhteisillä vesitreeneillä.

Lauantai aamuna päästiin kuitenkin tositoimiin kun kaikki leiriläiset saapuivat rantaan.

Molemmat ryhmät saivat teoria opetusta ja lauantaina molemmat pääsivät kolme kertaa vesille. Urheilijoiden ravinnon saannista huolehti ravintola Rentukka, jossa oli todella maittava lounas sekä päivällinen.

Sunnuntaina aamu alkoi A-ryhmällä suoraan vesitreenillä ja B-ryhmällä teoriaa hioen nurmella. 

B:n siirtyessä veteen alkoi A:lla teoria osuus.

Leirin päätteeksi käytiin vielä mini turnaus, joka pelattiin kahdella divisioonalla. 

Kummatkin A:t ja B:t jaettiin neljään pienempään ryhmään, joista jokainen ryhmä pääsi pelaamaan toisiaan vastaan oman divisioonansa sisällä. 

Tämä pelaajien miksaus erilaisiin joukkueisiin ja niin että kaikki pelaavat kaikkien kanssa oli erittäin mielekästä. Peliaikaa kertyi 3 x 20min kummallekin divisioonalle.

Tästä on hyvä jatkaa uusilla eväillä hallikauteen!