Laila Finska-Linna olympiasoudun nuorten valmennusvastaavaksi

7.2.2020 Liitto Soutu

Entinen huippusoutaja Laila Finska-Linna on valittu olympiasoudun nuorten valmennusvastaavaksi kaudelle 2020. Hän on kevyen yksikön maailmanmestari vuodelta 2000 ja edusti maatamme avoimessa yksikössä Olympialaisissa 1996 sijoittuen 12.
Finska-Linnalla on lisäksi useita maailman cupin voittoja ja MM-edustuksia.
Valmentajan ammattitutkinnon suorittanut Finska-Linna on ollut mukana olympiasoudun valmennustehtävissä eri leirityksissä vuodesta 2013 alkaen.

Olympiasoudun nuorten valmennusvastaava järjestää PM- ja talenttiryhmän leirit ja valmentaa niissä. Finska-Linna organisoi myös kansainvälisiin kilpailuihin tähtäävien soutajien ja valmentajien yhteistyön muun muassa joukkuevenekuntien rakentamiseksi.
Myös PM-kilpailujen joukkueen kilpailumatkan organisointi, joukkueenjohtajana ja valmentajana toimiminen kuuluvat hänen tehtäviinsä.

– Tavoitteenani on lisätä avointa keskustelukulttuuria meidän valmentajien kesken, jotta nuoret soutajat saavat meidän kaikkien vahvuudet käyttöönsä kasvumatkalleen urheilijoiksi. Haluan myös muistuttaa, että jokainen lajissamme oleva urheilija, valmentaja ja seuratoimija on tärkeä lajin ja seuratoiminnan kehittymiselle, Finska-Linna kertoo.

Lisäksi Finska-Linna tulee toimimaan yhtenä valmentajana myös valmennusryhmien Italian leirillä keväällä valmennuspäällikkö Ilona Hiltusen apuna.

– On hienoa saada Lailan osaamista olympiasoudun urheilijoiden ja valmentajien tueksi. Lailalla on monipuolista valmennusosaamista ja entisenä huippusoutajana Laila myös pystyy myös näkemään asioita urheilijan näkökulmasta, Hiltunen toteaa.

Tehtävä on osa-aikainen ja kattaa kauden 2020. 
Finska-Linna työskentelee päätoimisesti opettajana Raahen opetustoimessa.

Lisätietoja antaa:
Hannu Hämäläinen
toiminnanjohtaja
041 310 0721