Malinen ja Hakala maratonmelonnan Suomen mestareiksi

11.7.2020 Melonta Yleinen

Netta Malinen oli vahvin naisten kilpailussa ja Jeremy Hakala voitti miesten maratonmelonnan.

Tampereen maratonmelontakilpailujen toinen päivä melottiin sateisessa säässä Tampereen Kaukajärvellä. Päivän ohjelmaan kuului 10-12-vuotiaiden Suomen Cupin osakilpailu, kajakkiyksiköiden nuorisomestaruuskilpailut. ja päivän huipennukseksi miesten ja naisten ja masters-sarjojen maratonin SM-lähdöt.

Miesten yleisen sarjan voitto meni Kangasalan Melojien Jeremy Hakalalle. Yleisen sarjan toiseksi meloi Vanajaveden Vesikoiden Jaakko Hippeläinen, joka samalla voitti myös alle 23-vuotiaiden sarjan. Lähdön kolmanneksi meloi Kangasalan Melojien Niko Keskinen. Hän sijoittui samalla alle 23-vuotiaiden sarjan toiseksi.

Naisten sarjassa oli tiukka kamppailu kolmen Tampereen Vihuria edustavan melojan kesken. Netta Malinen repäisi pienen etumatkan noin 600 metriä ennen maalia. Nina Riosa oli kiinni hopeamitalissa, mutta Olivia Malinen ohitti vielä loppusuoralla Riosan, niin että Olivia Malinen sai hopeaa ja Riosa pronssia.

Sunnuntaina kilpaillaan Kaukajärvellä  kajakkikaksikoiden nuorisomestaruuksista ja SM-mitaleista.

Tulokset lauantai 11.7.2020

Suomen Cup Lähtö klo 10.30

sijoitus aika nro sarja nimi seura

1 13:32 1 P10 Henrik Virolainen Vave

 

sijoitus aika nro sarja nimi seura

1 23:16 6 P12 Aarre Lantelankallio Tavi

2 24:09 7 P12 Martti Niemi Vave

 

sijoitus aika nro sarja nimi seura

1 17:33 3 T12 Elma Laurell PM

2 17:43 5 T12 Cecilia Hirvelä Kame

3 19:48 4 T12 Emilia Yli-Peltomaa Tavi

4 25:57 2 T12 Lahja Riikonen Tavi

 

NMK K1 P14 Lähtö la klo 11.00. 9 km, 2 kantoa

sijoitus aika nro nimi seura

1 49:04 1 Tuomas Virolainen Vave

2 52:18 3 Veikka Niemi Vave

3 52:57 6 Juhani Ritakallio Kame

4 54:02 2 Mirko Nummela Tavi

5 57:32 4 Lassi Yli-Peltomaa Tavi

6 1:01:48 5 Kaapo Saarinen Vave

 

NMK K1 P16 Lähtö la klo 11.00. 13 km, 3 kantoa

sijoitus aika nro nimi seura

1 1:06:24 8 Juho Keskinen Kame

2 1:10:05 7 Miska Nummela Tavi

3 1:22:47 9 Ilmari Anttila Tavi

 

NMK K1 T16 Lähtö la klo 11.00. 13 km, 3 kantoa

sijoitus aika nro nimi seura

1 1:07:18 13 Helena Sjöberg (T14) Kame

2 1:09:28 11 Katariina Miettinen C

3 1:34:57 10 Aino Lantelankallio Tavi

– DNF 12 Nea Yli-Peltomaa Tavi

 

Tampere-melonta Lähtö la klo 11.10, 8 km, ei kantoa

sijoitus aika nro nimi seura

1 0:58:14 14 Emmi Hakulinen KesU

 

SM K1 M Lähtö la klo 12.30. 21 km, 5 kantoa

sijoitus aika nro nimi seura

1 1:33:58 2 Jeremy Hakala Kame

2 1:34:30 6 Jaakko Hippeläinen (U23) VaVe

3 1:36:06 5 Niko Keskinen (M18) Kame

4 1:37:48 9 Simon Winqvist (M40) C

5 1:38:14 7 Davide Bottieri (U23) MeMa

6 1:39:39 10 Jussi Wallin (M45) SMM

7 1:41:22 3 Eero Luoma M

8 1:41:48 4 Elias Laurell (M18) PM

9 1:43:12 16 Veli Tompuri (M60) MiMe

10 1:46:32 1 Miika Korte PM

11 1:47:34 15 Jarmo Hokkanen (M60) MiMe

12 1:52:04 11 Richard Nichols (M45) Kallan Melojat

13 1:53:50 8 Joel Knif (M35) Botnia Canoe

14 1:54:20 14 Kari Lehtinen (M55) MiMe

15 1:54:52 12 Jyri Lahtinen (M50) HeJy

16 2:06:18 13 Kimmo Ahonen (M50) M

 

SM M U23 Lähtö la klo 12.30. 21 km, 5 kantoa

sijoitus aika nro nimi seura

1 1:34:30 6 Jaakko Hippeläinen VaVe

2 1:36:06 5 Niko Keskinen (M18) Kame

3 1:38:14 7 Davide Bottieri MeMa

4 1:41:48 4 Elias Laurell (M18) PM

 

M45

sijoitus aika nro nimi seura

1 1:39:39 10 Jussi Wallin SMM

2 1:52:04 11 Richard Nichols Kallan Melojat

3 1:54:52 12 Jyri Lahtinen (M50) HeJy

4 2:06:18 13 Kimmo Ahonen (M50) M

 

M55

sijoitus aika nro nimi seura

1 1:43:12 16 Veli Tompuri (M60 MiMe

2 1:47:34 15 Jarmo Hokkanen (M60) Mime

3 1:54:20 14 Kari Lehtinen MiMe

 

M65 Lähtö la klo 12.30. 16 km, ei kantoa

sijoitus aika nro nimi seura

1 1:26:29 19 Markku Savolainen MeMa

2 1:36:24 18 Ilpo Karttunen MiMe

3 1:39:21 17 Raimo Naskali MeMa

4 1:46:48 20 Lasse Tynkkynen HeJy

 

M70 Lähtö la klo 12.30. 16 km, ei kantoa

 

sijoitus aika nro nimi seura

1 1:36:55 21 Veijo Simpanen RSM

M75 Lähtö la klo 12.30. 16 km, ei kantoa

 

sijoitus aika nro nimi seura

1 1:32:38 23 Pentti Sahi RKP

2 1:42:40 24 Esa Rahunen KesU

3 1:49:50 22 Jyri Aulio HeJy

SM K1 N Lähtö la klo 12.32, 21 km, 5 kantoa

 

sijoitus aika nro nimi seura

1 1:40:22 26 Netta Malinen Tavi

2 1:40:28 31 Olivia Malinen (U23) Tavi

3 1:40:30 28 Nina Riosa Tavi

4 1:49:23 32 Reetta Hallila (U23) Kame

5 1:50:09 33 Tanja Jantunen (N35) Tavi

6 1:52:41 30 Hillevi Westerback (N18) C

7 1:57:59 29 Vellamo Viitanen (N18) M

8 2:10:09 36 Minna Mannila (N45) MeMa

9 2:10:11 34 Kaisa Toivonen (N35) Kame

10 2:18:44 35 Johanna Soukkio (N45) Vave

– DNF 27 Ilona Toivonen Kame

 

SM N U23 Lähtö la klo 12.32, 21 km, 5 kantoa

sijoitus aika nro nimi seura

1 1:40:28 31 Olivia Malinen Tavi

2 1:49:23 32 Reetta Hallila Kame

3 1:52:41 30 Hillevi Westerback (N18) C

4 1:57:59 29 Vellamo Viitanen (N18) M

SM K1 N35

sijoitus aika nro nimi seura

1 1:50:09 33 Tanja Jantunen Tavi

2 2:10:09 36 Minna Mannila (N45) Mema

3 2:10:11 34 Kaisa Toivonen Kame

4 2:18:44 35 Johanna Soukkio (N45) VaVe