Suomalaisnelikko hakee hyvää päätöstä kaudelle ratamelonnan MM-kilpailuissa

Ratamelonnan MM-kilpailuissa Kööpenhaminassa 16.–19. syyskuuta nähdään neljä suomalaista, joille MM-startit ovat monin tavoin tärkeitä. Suomalaisista Netta Malinen kilpailee kajakkiyksiköiden 500 ja 1000 metrillä, Jeremy Hakala ja Joona Mäntynen kajakkikaksikoiden 500 metrillä ja Eetu Kolehmainen kajakkiyksiköiden 500, 1000 ja 5000 metrillä.

Edellisen kerran Kööpenhaminassa melottiin MM-mitaleista vuonna 1993, jolloin Mikko Kolehmainen voitti kajakkiyksiköiden 500 metrillä kultaa.

Netta Malisen matkavalikoima 500 ja 1000 metriä oli aikataulullisestikin järkevin yhdistelmä. Hänellä on kesän aikana ollut ohjelmassa myös 200 metrin kisoja, joka oli vielä keväällä myös olympiakarsintaohjelmassa. Kun matka putoaa olympiaohjelmasta, sen tärkeys vähenee.

– Viime kesänä ja oikeastaan koko talven, että se 200 metriä oli nousemassa aika hyvin. Halusin panostaa siihen puoleen, ja myös 500 metrillä nopeus on yksi niistä osa-alueista, jonka kautta pystyn sitäkin matkaa parantamaan. Viime viikolla tuli parhaita maksiminopeuksia mitä helmikuun jälkeen on tullut, joten suunta on varmaan hyvä, Malinen sanoo nopeuspuolestaan.

Maliselle MM-kisoilla on iso merkitys, sillä kevään kilpailut eivät sujuneet toivotusti.

– 500 metriä on päämatka, jossa A- tai B-finaali olisi hyvä. Tonnista on vähän huonompi tuntuma siitä, mikä oma taso on tällä hetkellä suhteessa maailman kärkeen. A-finaalipaikka olisi kuitenkin sellainen, jota selkeästi tavoittelen. A-finaalin sisällä sitten on peli auki.

Joona Mäntysellä on ollut haastava kausi, mutta nyt tilanne on MM-kilpailujen alla jo parempi.

– Oli pieni ylirasitustila, enkä ihan normaalisti pystynyt treenaamaan. Nyt olen pystynyt taas pari viikkoa harjoittelemaan normaalisti. Siinä mielessä hyvä tilanne, Mäntynen sanoo.

Mäntyselle MM-kilpailut kaksikossa antavat myös suuntaa ja askelmerkkejä tuleville vuosille.

– Realistista pitäisi olla, että pystyy tänä vuonna kamppailemaan jos ei A-finaalipaikasta niin B-finaalin kärkipäästä. Se olisi sellainen lähtötilanne, josta olisi realistista päästä tavoittelemaan mahdollista olympiapaikkaa Pariisia ajatellen.

Samoin Mäntysen kaksikkoparilla Jeremy Hakalalla on hyvä tilanne MM-kilpailuiden alla.

– Tuntuu, että olen loppukesästä-alkusyksystä päässyt selvästi kauden parhaaseen kuntoon. Olen pystynyt tekemään hyviä harjoituksia, palautumaan niistä ja toistamaan sitä useampaan kertaan. On ollut pitkä ja aika vaikeakin kausi, Hakala sanoo.

Kesän aikana kurssi kääntyi ilahduttavan hyväksi haastavan kevään jälkeen. Juhannuksesta lähtien harjoittelu on sujunut hyvin.

– MM-kisoilla on tässä kaudessa iso rooli. Kun sieltä repii hyvän tuloksen irti, se vaikuttaa kaudesta jäävään kokonaiskuvaan hyvin paljon. B-finaalin kärki MM-kisoissa olisi sellainen, että siitä ylöspäin alan olla itse tyytyväinen. Jos B-finaalissa on neljän joukossa tai A-finaalissa, sitten olen tosi tyytyväinen. 500 metrillä erot ovat niin pieniä.

Eetu Kolehmaisella on ollut kiireinen alkusyksy, sillä hän kotiutui äskettäin alle 23-vuotiaiden MM-kilpailuista.

– Ne olivat pääkisani, joten nämä MM:t tulevat vähän niin kuin plussana. Mitään tulostavoitteita ei oikeastaan ole, Kolehmainen sanoo.

Hänellä on ollut onnistunut ja opettavainen kausi.

– Minulle tämä on ollut harvinaisen pitkä kausi, kun olen tottunut siihen, että on ollut kaksi tai yksi kisaa joihin olen satsannut. Nyt niitä on ollut neljä tai viisi. Olen oppinut sitä, miten treenaa ja valmistautuu kisoihin, jos on näin pitkä kausi. Myös teknisiä asioita olen oppinut ja sitä, että pitää harjoitella erilaisissa tilanteissa, Kolehmainen sanoo.

 

Ratamelonnan MM-kilpailut järjestetään Kööpenhaminassa 16.-19.9.2021.

Suomen joukkue MM-kilpailuihin:

Netta Malinen

Eetu Kolehmainen

Jeremy Hakala

Joona Mäntynen

 

MM-kilpailujen nettisivut: https://www.canoeicf.com/canoe-sprint-world-championships/copenhagen-2021

 

Lataa MM-kilpailujen sovellus sovelluskaupasta: