Haetaan toiminnanjohtajaa

27.1.2022 Liitto

Tule avainpaikalle viemään eteenpäin arvostettua kilpaurheilua ja harrasteliikuntaa! Nykyisen toiminnanjohtajamme siirtyessä toisiin tehtäviin, Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry hakee 

TOIMINNANJOHTAJAA

Edistämme melontaa ja soutua kilpa- ja huippu-urheiluna sekä kunto- ja harrasteliikuntana. Liittomme reilussa 120 jäsenseurassa on noin 12 000 jäsentä. Lajiemme harrastajia on paljon enemmän. Kilpailu- ja lajitoimintaa meillä on 13 eri lajissa. Suomen Melonta- ja Soutuliitto on Suomen Olympiakomitean aktiivinen lajiliitto ja kolmen olympialajin lajiliitto. Tavoitteenamme on nostaa melonta ja soutu harrastetuimpien ja menestyneimpien kesälajien joukkoon.

Etsimämme toiminnanjohtaja pääsee mukaan vaikuttamaan liiton uuden strategian luomiseen ja jalkauttamiseen.  Johdat liitoa ja sen toimistoa edestä ja viet meitä kohti uutta aikaa.  Vastuullesi kuuluu liiton talouden sekä operatiivisen toiminnan johtaminen ja valmistelet ja esittelet asiat hallitukselle. Tuet toimiston kanssa eri puolilla maata sijaitsevien jäsenseurojen toimintaa. Osallistut osaltasi kilpailutoiminnan kehittämiseen, rakennat ja ylläpidät sidosryhmäsuhteita mm. edustaen liittoamme keskeisissä foorumeissa.

Haemme tehtävään melonnan ja soudun kehittämisestä kiinnostunutta toimeen tarttuvaa ja kannustavaa johtajaa, jolta luontuvat myös tarpeelliset hallinnolliset työt. Olet luova ja innostut vaativista haasteista. Sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot ja osaat toimia muuttuvassa viestinnän kentässä. Sinulla on kokemusta ja osaamista liikunnan sekä urheilun parista. Kokemus liikuntajärjestötoiminnasta katsotaan eduksi. Sinulla on tehtävään soveltuva koulutus ja hyvä englannin kielen taito.

Tarjoamme sinulle monipuolisen ja mielenkiintoisen tehtävän innostavassa työympäristössä.  Toimipaikkamme sijaitsee Sporttitalossa Helsingin Pitäjänmäessä ja myös osittainen etätyö on mahdollista. Tehtävään kuuluu ajoittain matkustamista kotimaassa sekä ulkomailla. 

Jos tunnet lajiemme ja niiden kehittämisen omaksesi, lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen to 10.02.2022 mennessä osoitteeseen minna.kantsila@smsl.fi. Tehtävä pyritään täyttämään mahdollisimman pian.

Lisätietoja:

Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Minna Kantsila 050 3373043. Yhteydenotot ma 31.1., to 3.2., ti 8.2. tai to 10.2., iltaisin kello 17–19 välillä.