Opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi seuratukia

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen on myöntänyt liikunta- ja urheiluseuroille yhteensä 4 615 200 euroa seuratoiminnan kehittämistukea. Seuratuen avulla lisätään erityisesti matalan harrastuskynnyksen toimintaa lapsille ja nuorille. Lisäksi hallitusohjelmassa on osoitettu seuratukeen vuosittaista lisämäärärahaa kohdennettuna vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten harrastuksen tukemiseksi.

Seuratukea myönnettiin yhteensä 376 hankkeelle. Niistä jatkoa aiemmalle hankkeelle on 145 ja uusia kehittämishankkeita on 231. 

Seuratuen avulla edistetään ja toteutetaan tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia liikunnan harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille erityisesti matalan kynnyksen toiminnan kautta. 

– Koronapandemia on vaikuttanut laajasti seuratoimintaan, mutta kuitenkin vaihtelevalla tavalla eri puolilla maatamme. Osa seuroista on pystynyt korona-aikana kasvattamaan harrastajamääriä, osa tavoittelee kehittämisessä harrastajamäärien palauttamista pandemiaa edeltävälle tasolle, ministeri Kurvinen toteaa.

Tämän vuoden hankkeissa on erityisen paljon esillä nuorten drop outin vähentäminen. Toimintaa kehitetään joko perustamalla erityisesti yli 13-vuotiaille ja sitä vanhemmille omia harrasteryhmiä, ottamalla nuoria mukaan seuran kehittämiseen, kouluttamalla nuoria ohjaaja-, toimitsija- ja tuomaritehtäviin. Lisäksi on hankkeita, joissa lähdetään toteuttamaan nuorten toivomia ja esittämiä toimenpiteitä.

– Seurojen elinvoiman kannalta on hyvä, että lasten ja nuorten ääntä kuunnellaan ja seurat kehittävät toimintaansa myös siten, mitä harrastajat itse odottavat ja haluavat toiminnalta.
Seuratukea pyritään jakamaan vuosittain mahdollisimman monelle eri seuralle. Tämän vuoden myönnöissä on uusia avustuksen saajia 85. Myöntöjä harkitessa kiinnitetään huomiota siihen, miten hakija on saanut valtionavustusta edellisinä vuosina ja kuinka paljon yhteensä eri vuosina. 

Hankkeiden keskinäisessä arvioinnissa on pyritty suosimaan seurojen yhteishankkeita, koska tällöin avustuksen piiriin pääsee useampi seura. Hankkeiden vaikuttavuutta arvioidaan suhteessa seuran toimintaympäristöön. Vaikuttavuus on suurempaa, jos seuran kehittämishanke on ns. alueellista eli toimintaa kehitetään yli kuntarajojen.

Melonta- ja soutuseurojen saamat avustukset

Rovaniemen Melojat ry – Melonnasta uusi laji rovaniemeläisnuorille: 2 500€

Kangasalan Melojat ry – Koulusta kajakkiin kokeilemaan: 10 000€

Takon Soutajat ry – Nuorten joukkuevenehanke: 13 000€

Myönnetyt avustukset kokonaisuudessaan

Lisätietoja:

Ylitarkastaja Sari Virta
puh. 0295 330 377
sari.virta@gov.fi