Karppinen välieriin, Naukkarinen C-finaaliin

Miesten yksiköillä oli hyvä avaus ensimmäisessä maailmancupissa Zagrebissa. Molemmat miehet soutivat alkueränsä kolmanneksi ja selvittivät tiensä alkueristä puolivälieriin. Iltapäivän puolivälierissä Naukkarinen sijoittui neljänneksi ja soudut jatkuvat hänen osaltaan lauantaina C-finaalissa, jossa kamppaillaan sijoista 13-18. Karppinen souti puolivälierässään kolmanneksi ja soutaa huomenna lauantaina välierissä.

-Hyvien alkuerien jälkeen molemmat lähtivät hakemaan välieräpaikkaa. Joelin puolivälierässä oli melko tasainen lähtö. Joel jäi hieman toisella viidelläsadalla, puolessa välissä lähti kiristämään, kuitenkin ennen puolta matkaa syntynyt ero parempiin sijoihin supistui, mutta venyminen ei tällä kertaa riittänyt kolmanteen sijaan ja välieriin, sanoi kilpailun jälkeen maajoukkuevalmentaja Kjell Karlsson.  

-Olli-Pekan puolivälierässä yksi karkasi jo alussa ja 3-4 muuta soutajaa olivat samassa nipussa lähes koko matkan. Puolimatkassa 2-3-4 olivat nipussa ja taistelivat välieräpaikoista. OP oli toisena puolimatkassa, mutta 750 metriä ennen maalia yksi meni ohi. Olli-Pekka oli koko ajan tilanteen päällä ja tiesi missä mennään sijoitusten suhteen, sanoi Karlsson.  

– Onnistunut päivä ja toistaiseksi parhaimmat kansainväliset soudut minulla. Aamupäivän veto oli hyvä avaus ja antoi itseluottamusta. Iltapäivän puolivälierään rakennettiin Kjellin kanssa taktiikka siten, että pidetään keskiradoilta yksi soutaja takana ja se onnistui hyvällä menestyksellä. TOP12-sijtoitus lämmittää mieleltä, nyt ennakkoluulottomasti kohti huomista välierää, sanoi Olli-Pekka Karppinen.

-Tässä vaiheessa voi jo sanoa, että tänä vuonna on onnistuttu fyysisen kunnon rakentamisessa ja nyt on odotettavissa nousujohteinen soutukesä, iloitsi Karppinen.

-Molemmat soutivat hyvät perussuoritukset ja olivat suorituksiinsa tyytyväisiä. Oli lähellä, että molemmat olisivat olleet huomisissa välierissä. Äärimmäisen tasainen porukka on miesten yksikössä, ketkä soutavat sijoituksista 10-15 joukkoon, sanoi Karlsson.  

Lauantain ohjelma: (ajat Suomen aikaa)

10:42 C-finaali: Joel Naukkarinen

11:24 välierä A/B 1: Olli-Pekka Karppinen

Sunnuntain ohjelma:

B-finaali: 10:48

A-finaali: 14:11

Kilpailujen nettisivut

Kuva: Balint Czucz