Uudet valiokunnat käynnistyivät – uusia jäseniä haetaan yhä

Uudet valiokunnat – kilpailu- ja tuomarivaliokunta sekä huippu-urheiluvaliokunta – ovat pitäneet järjestäytymiskokouksensa heti tammikuun ensimmäisellä viikolla. Kilpailu- ja tuomarivaliokunnan puheenjohtajana toimii Jari Rantamäki ja huippu-urheiluvaliokunnan työtä johtaa Markus Lehtiniemi.

Kilpailu- ja tuomarivaliokunta kehittää kansallista kilpailutoimintaa ja tekee siihen liittyviä päätöksiä. Heti ensimmäisessä kokouksessa työn alla olivat sisäsoudun sääntömuutokset. Valiokuntaan haetaan vielä 2-3 lisäjäsentä. Asiantuntijoita tarvitaan erityisesti melontalajien puolelta.

Huippu-urheiluvaliokunnan tehtävänä on kansainväliseen menestykseen tähtäävän huippu-urheilutoiminnan kehittäminen ja tarvittavien päätösten linjaaminen ja tekeminen. Järjestäytymiskokouksessa keskusteltiin vilkkaasti valiokuntatyön kokonaisuudesta. Jatkossa tavoitteena on myös avoimempi tiedottaminen päätöksistä. Myös huippu-urheiluvaliokuntaan etsitään kahta lisäjäsentä. Huippu-urheiluvaliokuntaan etsitään myös urheilijajäsentä, jonka tehtävänä on edustaa urheilijanäkökulmaa huippu-urheilun kehittämisessä. Tärkeää on huomioida, että urheilija edustaa laajasti kaikkien lajien urheilijanäkökulmaa eikä omaa lajiaan. Urheilijajäsen voi olla aktiiviurheilija tai enintään viisi vuotta sitten aktiiviuransa lopettanut.

Kiinnostuneiden uusien valiokuntajäsenten tai urheilijajäsenenä toimimisesta kiinnostuneiden yhteydenotot toiminnanjohtajalle mahdollisimman pian: eerika.laalo-haikio@smsl.fi.