Sisäsoutukausi aloitettiin 14.12. Keravan Urheilijoiden järjestämällä SM-500m kisalla ja sprintti-viesteillä. Kisa toteutettiin online-formaattia käyttäen jossa suorituksen voi tehdä eri puolilla Suomea olevissa etä-hubeissa. Kauppakeskus Triplan etä-hubi toimi tapahtuman näyteikkunana ja vastaavasti Keravan Myllynummi suurimpana hubina. Kisaan oli ilmoittautunut ennätykselliset 170 soutajaa ja sen lisäksi 19 viestijoukkuetta. Kisaa oli mahdollista seurata reaaliajassa netin välityksellä.
Kisan parhaista tuloksista SE-ajoilla vastasivat Turun Soutajien Joonas Kuivalainen miesten avoimessa sekä Kangasalan Melojien Anna Haikara 18-vuotiaiden sarjassa. Joonas kohtasi sisäsoutuja hallinneen Takon Soutajien Joel Naukkarisen perinteisen ergon lisäksi myös slaideilla voittaen molemmat kohtaamiset. Slaideilla uudeksi SE ajaksi kirjattiin 1:12.4. Anna puolestaan paransi viime vuoden SE aikaansa 2 sekunnilla pysäyttäen kellot Triplassa aikaan 1:34.4. SM-kisa toimi heille, kuten usealle muullekin soutajalle, helmikuun puolessa välissä soudettavan MM-kisan karsintavetona.
Miesten avoimen lisäksi M40 ja M50 sarjat olivat kovatasoisia. M40-sarjan voiton nappasi Tarmo Kukkonen ajalla 1:18.7 ja hopealle souti kisojen neljäntenä 1:20 alittaneena Keravan Urheilijoiden Jani Mäkinen ajalla 1:19.4. Miesten kevyessä luokassa järjestävän seuran Pekka Lensu kellotti nopeimman ajan 1:25.0.
Naisten avoimen voitti Smarkin Tiia Ronkainen huippuajalla 1:31.7. Toiseksi souti Crossfit-taustainen Kees Karpatskij 1:32.1 ja pronssille SM-pesäpallon soutuun vaihtanut Keravan Henriikka Harinen ennätyksellään 1:34.8. Runsaslukuisessa naisten N50-sarjassa voiton nappasi Smarkin Anja Vehman ajalla 1:43.0. Päivän tasaisin kisa käytiin naisten N40 kevyessä jossa voiton jakoivat Keravan Marina Lindström ja Takon Stefanie Weisseisen-Lund samalla ajalla 1:44.9
500m matkalla oli mahdollista kisata avoimissa sarjoissa myös slaideilla, joka on lähempänä vesillä soutua. Britannian avoimissa edellisellä viikolla mestaruuden napannut Takon Reetta Solala souti voittoon oman ikäluokkansa slaidi SE-ajalla 1:39.7.
Erityinen ilon aihe oli nuorten 12-16v sarjojen runsas osanotto. N14-sarjan voiton souti Takon Saaga Hakala ajalla 1:48.3 ja N16-sarjan vastaavasti Kangasalan Melojien Cecilia Hirvelä ajalla 1:42.7.
Tapahtuman yhteydessä soudettiin ensimmäistä kertaa Suomessa sprintti-muotoinen viesti, jossa sama formaatti kuin viime kevään Prahan MM-kisoissa. 2000m matka soudettiin nelihenkisillä joukkueilla niin, että jokainen souti 2 x 250m. Kisaan osallistui 19 joukkuetta. Naisten sarjan voiton nappasi Crossfit Tuusula, miesten Porkkalan kaveriporukka, sekarin Crossfit Verstas Hyvinkäältä ja junioreiden kisan Kangasalan Melojat.
Runsas osanotto kertoo siitä, että online-kisaaminen on tullut jäädäkseen sisäsoutuun. Uusien tai lajikokeilua tehneiden määrästä kertoo myös se, että jos sisäsoutu-lisenssillä kisaavista muodostettaisiin oma seura niin se olisi sijoittunut viidenneksi mitalitaulukossa. Lajin MM-kisat helmikuussa soudetaan myös online-formaatilla. SM-kisaan osallistuneiden ikäjakauma oli 11 vuotiaasta yli 80 vuotiaisiin – sisäsoudussa kisaaminen on turvallista liikuntaa kaikenikäisille.
“Online-kisaaminen aloitettiin Suomessa ensimmäisten maiden joukossa kolmisen vuotta sitten. Osallistujien määrä kuitenkin yllätti järjestäjän tänä vuonna ja aiheutti paineita onnistuneen kisan läpiviemiseksi. Pienistä teknisistä haasteista huolimatta kisa kokonaisuutena onnistui hyvin ja tiedämme miten pienet haasteet helpoiten selätetään jatkossa”, toteaa kilpailunjohtaja Soini.
“Online-kilpailut toimivat loistavasti live-kilpailujen rinnalla ja mahdollistavat laajemmalle osallistuja joukolle kisaamisen. Tämä tukee myös tavoitettamme: liikuttaa ihmisiä paikasta riippumatta. Ensi vuoden tapahtumaan 300 kisaajaa on realistinen tavoite.” kommentoi Triplan etä-hubista vastannut ErgSportin Ida Sinisalo-Peltonen
Tulokset: https://keravanurheilijat.fi/wp-content/uploads/2024/10/SM500_tulokset_v1.5.pdf
Seuraava sisäsoudun SM-kisa soudetaan 1.2. Hämeenlinnassa livenä: https://hameenlinnansoutajat.sporttisaitti.com/sisasoudun-sm-2025
Teksti: Keravan Urheilijat