Hyvät melonnan ja soudun harrastajat sekä lajiemme ystävät!
Pikkuhiljaa on aika vetää tonttuhattu päähän ja alkaa rauhoittua joulun odotukseen. Nyt on myös hyvä aika pysähtyä hetkeksi kiittämään teitä kaikkia tästä upeasta matkasta, jonka olemme yhdessä tänä vuonna kulkeneet. Kulunut vuosi on tarjonnut elämyksellisiä vesillä liikkumisen hetkiä, kilpailujen jännitystä, yhteisöllisyyttä ja lajimme jatkuvaa kehittymistä.
Haluamme Melonta- ja Soutuliiton puolesta kiittää teitä, lajiemme harrastajia, valmentajia, seuratoimijoita, vapaaehtoisia ja yhteistyökumppaneita. Teidän intohimonne, sitoutumisenne ja yhdessä tekemisenne ovat olleet niitä asioita, jotka ovat vieneet suomalaista melontaa ja soutua eteenpäin.
Vuoden aikana olemme kokeneet monia unohtumattomia hetkiä: seurojen järjestämät tapahtumat, kilpailumenestys kansainvälisillä vesillä ja uudet harrastajat, jotka ovat löytäneet oman tapansa liikkua vesillä lihasvoimin. Jokainen teistä on ollut mukana rakentamassa näitä saavutuksia.
Samalla katsomme jo innolla vuoteen 2025, joka tuo mukanaan jälleen uusia mahdollisuuksia luoda yhä parempia edellytyksiä harrastaa, kilpailla ja nauttia vesillä liikkumisesta.
Nyt on aika rauhoittua ja nauttia joulun lämmöstä ja yhdessäolosta läheistenne kanssa. Toivomme, että joulun taika tuo teille lepoa, iloa ja uusia voimia tulevaan vuoteen.
Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2025!
Minna Kantsila, Puheenjohtaja
Juho Allonen, Toiminnanjohtaja
Toimisto on kiinni 21.12.2024-5.1.2025