Kilpailu- ja tuomarivaliokunta kokousti 28.8.

Kilpailu- ja tuomarivaliokunta kokousti 28.8. Teamsin välityksellä. Kokouksessa hyväksyttiin puuvenesoudun säännöt jaoston esityksen mukaisesti. Kokouksessa päätettiin myös seurasiirtoprosessin kehittämisestä. Jatkossa urheilijat ilmoittavat tekemänsä seurasiirron liitolle sähköisen Webropol-lomakkeen kautta. Lomakkeeseen lisätään liite, jossa näkyy kuittaukset siirrosta vanhalta sekä uudelta seuralta.

Tuomariraporttien osalta hyväksyttiin myös siirtyminen sähköiseen lomakkeeseen. KTV päivittää tuomariraporttien sisältöä seuraavassa kokouksessa, jonka jälkeen toteutetaan sähköinen raportti liiton sivuille. Kokouksessa määritettiin tuomariraportin olevan julkinen dokumentti, lukuun ottamatta raportin liitteitä niiden sisältäessä henkilökohtaisia asioita. Asia tullaan tarkentamaan jatkossa myös yleisiin kilpailusääntöihin.

Muut käsitellyt asiat koskivat Häme-Regatassa tapahtunutta vaaratilannetta ja eri sukupuolten sarjoihin osallistumista koskevia sääntöjä ja käytänteitä.

Kokouksessa määriteltiin myös SMSL gaalassa palkittavien vuoden urheilijoiden ensisijaiseksi valintakriteeriksi menestys KV-kilpailuissa, pääpainona arvokilpailut. Tämän jälkeen valintakriteerinä tulee menestys kansallisissa kilpailuissa.

Seuraavat Kilpailu- ja tuomarivaliokunnan kokoukset pidetään 9.10. sekä 6.11.

Lisätietoja

Jari Rantamäki, KTV:n puheenjohtaja (jari.rantamaki@smsl.fi)

Tytti Tuomela, KTV:n sihteeri (tytti.tuomela@smsl.fi, 044 7273 229)