Kilpailu- ja tuomarivaliokunta kokousti 9.10.

Kilpailu- ja tuomarivaliokunta kokousti 9.10. Teamsin välityksellä. Kokouksessa hyväksyttiin puuvenesoudun sekä olympia- ja coastal-soudun kauden 2025 SM-kilpailujen päivämäärät sekä järjestäjät lajijaostojen esitysten mukaisesti. Päivämäärät lisätty kilpailukalenteriin.

Kokouksessa hyväksyttiin myös sisäsoutujaoston ehdottamat sisäsoudun SM-kisojen päivämäärät sekä järjestäjät. Nämä löytyvät myös kilpailukalenterista. Lisäksi jaoston ehdotuksen mukaan päätettiin 500m SM-kilpailun järjestämisoikeudesta Takon Soutajien sekä Keravan Urheilijoiden välillä. Järjestämisoikeus myönnettiin Keravan Urheilijoille yhdeksi vuodeksi. Perusteena valinnalle mahdollisuus kokeilla sisäsoudun sprinttimatkan järjestämistä online-kilpailuna. Tästä saadaan tärkeää vertailutietoa etenkin kilpailun osallistujamäärän kasvamiseen liittyen verrattuna paikan päällä järjestettävään kisaan.

Kokouksessa keskusteltiin toimenpiteistä, joita tulee tehdä Häme-Regatassa tapahtuneen vaaratilanteen kaltaisten tilanteiden välttämiseksi. Todettiin, että tuomarien ensisijainen tehtävä vesillä on taata kilpailijoiden turvallisuus ja asiasta suositellaan muistuttamaan tuomareita jokaisessa lajissa. Jatkoa varten suositellaan myös korvanapin käyttöä kaikille vesillä toimiville henkilöille, niin ratatuomareille kuin turvavenehenkilöstölle.

Kokouksessa keskusteltiin seurasiirtojen päivämäärien tarkentamisesta lajien kilpailukauteen sopivammiksi. Sisäsoudun seurasiirtojen viimeiseksi päivämääräksi muutettiin tälle vuodelle poikkeusluvalla 1.11. Asia päivitetään myöhemmin yleisiin kilpailusääntöihin.

Lisäksi keskusteltiin uuden tuomariraportin sisältöehdotuksesta. Seuraavaan kokoukseen toteutetaan sähköinen tuomariraportti hyväksyttäväksi.

Lisätietoja

Jari Rantamäki, KTV:n puheenjohtaja (jari.rantamaki@smsl.fi)

Tytti Tuomela, KTV:n sihteeri (tytti.tuomela@smsl.fi, 044 7273 229)