Ratamelonnan maailmancup Szegedissä päättyi sunnuntaina, jolloin mukana oli neljä suomalaista. Eetu Kolehmainen oli kajakkiyksiköiden 1000 metrillä C-finaalissa neljäs.
Kajakkiyksiköiden 200 metrillä välierissä nähtiin Jeremy Hakala ja Joona Mäntynen, mutta kumpikaan ei valitettavasti edennyt A- eikä B-finaaliin. Hakala oli välierässään kahdeksas, Mäntynen omassa erässään yhdeksäs. Netta Malinen oli kajakkiyksiköiden 500 metrillä välierässään kahdeksas ja samalla sijalla D-finaalissa.
Suomalaisittain päivät Szegedissä eivät sujuneet toivotusti, sillä olympiakarsinnoissa kaksikko Kolehmainen-Hakala ei yltänyt realistisesti odotuksissa olleeseen vauhtiin.
– Odotukset olivat kaksikon osalta tosi paljon korkeammalla olympiakarsinnoissa. Se oli iso pettymys, ettei kaksikko toiminut näissä kisoissa lainkaan, ei maailmancupissa eikä olympiakarsinnoissa. Emme saaneet mitään osviittaa myöskään siitä, mistä se johtui. Ei ollut isompia virheitä. Täytyy miettiä, mikä syy on, Hakala sanoi.
– Yksikön 200 metriä oli ihan positiivinen, siinä tuli kaksi ihan hyvää suoritusta. Ne antoivat myös ihan hyvää osviittaa siitä, mikä oma anaerobinen kapasiteetti tällä hetkellä on. Se oli tärkeä tieto kaksikon jälkeen, Hakala sanoi.
Ratamelonnan valmennuspäällikkö Petteri Pitkänen tiivisti suomalaissuoritukset kokonaisuutena:
– Heikosti meni. Ei koko kisaviikossa hirveän monta ilonpilkahdusta ollut, Pitkänen sanoi.
Mitä positiivista päiviin mahtui?
– Jeremyn 200 metrin vedot olivat ihan hyviä, ei ihan B-finaaliin yltänyt, mutta ei ollut kaukana. Oli pirteää ja hyvää tekemistä siinä. Netan tonni, ja että pystyi olympiakarsinnan jälkeen keräämään itsensä kasaan ja lähteä kilpailemaan uudestaan 1000 metrillä. Hän sai alkuerän jälkeen ihan hyvin juonesta kiinni. Välierä ja B-finaali olivat ihan hyviä vetoja. Eetu veti tasaisesti (1000 metrillä), vedossa kuin vedossa 3.35:n vauhtia, Pitkänen poimi.
Vaikka suomalaisittain ei päämatkoilla Szegedissä tullut onnistumisia, kansainvälisiä kilpailuja riittää vielä. Ratamelonnan EM-kilpailut käydään Szegedissä 13. –16. kesäkuuta.