Koskipujottelun ja -crossin SM-kisat järjestettiin Taivalkosken melontakeskuksessa 7.–8. syyskuuta. Molempien koskimelontalajien harrastajamäärät ovat voimakkaassa kasvussa, mikä näkyi myös Taivalkoskella. Viikonloppuna useampikin osanottaja oli mukana ensikertaa SM-kisoissa. Myös kilpailuolosuhteiden puolesta Taivalkoski tarjoili parastaan, vesitilanne oli hyvä ja sää poikkeuksellisen lämmin.
Lauantaina miteltiin koskipujottelun SM-mitaleista. Miesten kajakkiyksiköiden yleisessä ja 45+ sarjoissa oli ensimmäistä kertaa käytössä kahden karsintalaskun ja yhden finaalilaskun formaatti. Saksassa harjoitteleva ja Oululaista K&C:tä edustava Teijo Tarkka vei voiton tiukassa kisassa ennen Taivalkosken Melojien Petri Voutilaista ja Tampereen Vihurin Leo Jankaa. Miehet 45+ finaalissa kovinta vauhtia piti Mikkelin Melojien Toni Fohlin, toiseksi Petri Leukkunen K&C ja kolmanneksi Sylvain Eckhardt K&C.
90-luvulla Suomea useissa arvokilpailuissa edustanut ja lajiin paluun tehnyt Folin kommentoi kilpailun jälkeen, ”Koskipujottelu on onnistunut hienosti pysymään ajassa, uudistumaan ja kehittymään urheilumuotona. Nykyaikaisilla kajakeilla ja tekniikalla melominen on vauhdikasta ja näyttävää katsottavaa maallikollekin, mutta myös todella hauskaa melojalle”
Naisten K1 sarjan Suomen mestariksi taituroi Rovaniemen Melojien ranskalaistaustainen Laetitia Fel Odermatt, hopealle Ea Söderberg Tampereen Vihuri ja pronssille Venla Öster Pieksämäen Kanoottiseura. Miesten kanoottiyksiköissä valta vaihtui, kun pitkään sarjaa suomessa hallinnut K&C:n Keijo Järvenpää joutui taipumaan hopealle seurakaveri Sylvain Eckhardtin viedessä voiton.
Poikien alle 18-vuotiaiden mestariksi meloi koskimelonnan monitaituri Onni Eronen Melan Vilauttajista, toiseksi Muonion Melojien Veikka Pekonen ja kolmanneksi K&C:n Pauli Pyykkönen. Alle 16-vuotiaiden tyttöjen sarjassa parhaiten suoriutui Aada Lindeman Tampereen Vihuri, hopealle Pioni Salo K&C ja pronssille Artmis Pourmirzaei Kallan Melojista.
Sunnuntaina oli ohjelmassa tuoreen olympialajin, koskicrossin, SM-taisto. Aivan kuten Pariisissa, kisa tarjosi vauhtia ja yllätyksiä. Miesten sarjan kärkikaksikko oli sama kuin viime vuonna. Leo Janka mestariksi, hopealle Onni Eronen ja pronssille nousi Mikkelin Melojien Petri Syrjäläinen. Miesten 45+ sarjassa voittoon Sylvain Eckhardt, hopealle Juuso Järventie ja pronssille Jari Hukkanen. Naisten sarjan voittoon Tiia Boman Lieksan Melojat, toiseksi Minttu Rahkola Rovaniemen Melojat ja kolmanneksi Jutta Telivuo Merimelojat.
Alle 18 v. poikien mestaruus meni Muonioon, kun Veikka Pekonen onnistui melomaan radan ilman virheitä. Pauli Pyykköselle hopeaa ja Onni Eroselle pronssia. Tytöissä voittajaksi ja samalla viikonlopun tuplamestariksi selviytyi Aada Lindeman. Hopelle Pioni Salo ja pronssille Kallan Melojien Amitis Pourmirzaei.
Lindemanille koskicrossin voitto sinetöi historian ensimmäisen melonnan olympialajien triplan. Lindeman on voittanut myös ratamelonnassa U14 tyttöjen sarjassa 500 m yksiköiden suomenmestaruuden. Viikonloppuna saavutetut kultamitalit koskipujottelusta sekä koskicrossista tekivät Aada Lindemanista ensimmäisen kaikki kolme melonnan olympialajia samana vuonna voittaneen nuorisomelojan. Näiden melontalajien lisäksi Lindeman on voittanut kaudella kaksi suomenmestaruutta myös maratonmelonnassa.
”Koskimelontaharjoittelu on hauskaa ja tuonut paljon vaihtelua ratamelontatreeneihin”, kommentoi Lindeman
Kisojen tulokset: https://drive.google.com/drive/folders/1vyXrQRWN4E4v36n96XbqE-lcPIoTNpQI?usp=drive_link
Teksti: Pujottelu- ja koskicrossijaosto