Malinen, Kolehmainen ja Mäntynen kultamitaleille ratamelonnan SM-kisojen ensimmäisenä päivänä

Ratamelonnan SM osa 1:n ensimmäisenä päivänä Tampereen Kaukajärvellä melottiin 200 ja 500 metrin matkoja sekä Suomen Cupin lähtöjä. Kisapäivän sää oli tuulinen ja vaihteleva, mutta suurimmat sateet kiersivät Kaukajärven stadionin.

Ennakkosuosikki Mikkelin Melojien Eetu Kolehmainen vei nimiinsä 500 metrin kajakkiyksiköiden mestaruuden, mutta 200 metrin kilpailussa Pirkka-Melojien Joona Mäntynen onnistui kukistamaan Eetun räjähtävällä suorituksellaan.

Naisissa sekä 200 että 500 metrin voiton vei ennakkosuosikki Tampereen Vihurin Netta Malinen varmoilla suorituksillaan.

Miesten kaksikoiden 500 metrin voittajaksi meloivat Kangasalan Melojien Jeremy Hakala ja Niko Keskinen. 200 metrin kaksikoissa voittajaksi kiisivät Pirkka-Melojien Joona Mäntynen ja Tomi Nieminen.

Naisten kaksikoiden 500 ja 200 metrin finaaleissa nähtiin yllätys, kun voittoon molemmissa kilpailuissa meloivat Kangasalan Melojien nuoret Cecilia Hirvelä ja Anna Haikara.

Miesten C1 sarja oli kokonaan Pirkka-Melojien hallinnassa. Sekä 200 että 500 metrin matkojen mitalit jaettiin samoille urheilijoille. Kultaa sai Zsolt Czompó, hopeaa Antti Välkki ja pronssia Ilkka Pajari.

Kilpailut jatkuvat sunnuntaina 1000 ja 5000 metrin kilpailuilla sekä mix-kaksikon 500 metrin kilpailulla.

Tiivistetyt tulokset:

M K-1 500m SM

  1. Eetu Kolehmainen Mikkelin Melojat 1.45,21
  2. Niko Keskinen Kangasalan Melojat 1.47,20
  3. Jeremy Hakala Kangasalan Melojat 1.50,78

N K-1 500m SM

  1. Netta Malinen Tampereen Vihuri 2.04,43
  2. Oona Vasko Pirkka-Melojat 2.07,40
  3. Cecilia Hirvelä Kangasalan Melojat 2.12,97

M K-1 200 m SM 

  1. Joona Mäntynen Pirkka-Melojat 37,05
  2. Eetu Kolehmainen Mikkelin Melojat 37,97
  3. Jeremy Hakala Kangasalan Melojat 38,88

N K-1 200 m SM

  1. Netta Malinen Tampereen Vihuri 46,89
  2. Oona Vasko Pirkka-Melojat 49,34
  3. Cecilia Hirvelä Kangasalan Melojat 50,16

M K-2 500m SM

  1. Kangasalan Melojat Hakala Jeremy – Keskinen Niko 1.44,05
  2. Vanajaveden Vesikot Hippeläinen Kalle – Hippeläinen Jaakko 1.48,62
  3. Melamajavat Sivula Otto – Rohozhyn Dmytro 1.48,79

N K-2 500m SM

  1. Kangasalan Melojat Hirvelä Cecilia – Haikara Anna 2.05,79
  2. Tampereen Vihuri Malinen Netta – Lindeman Iida 2.08,40
  3. Canoa Sjöberg Isa – Westerback Hillevi 2.08,67

N K-2 200 m SM

  1. Kangasalan Melojat Hirvelä Cecilia – Haikara Anna 45,95
  2. Canoa Helsingius Sandra – Westerback Hillevi 48,17
  3. Kangasalan Melojat Peltoniemi Janna – Juvonen Sonja 49,41

M K-2 200 m SM

  1. Pirkka-Melojat Nieminen Tomi – Mäntynen Joona 35,13
  2. Kangasalan Melojat Hakala Jeremy – Keskinen Niko 35,44
  3. Vanajaveden Vesikot Hippeläinen Jaakko – Hippeläinen Kalle 38,65

M C-1 500 m SM

  1. Zsolt Czompó  Pirkka-Melojat 2.16,19
  2. Antti Välkki Pirkka-Melojat 2.21,23
  3. Ilkka Pajari Pirkka-Melojat 2.51,82

M C-1 200 m SM

  1. Zsolt Czompó  Pirkka-Melojat 46,78
  2. Antti Välkki Pirkka-Melojat 48,15
  3. Ilkka Pajari Pirkka-Melojat 58,4

Kaikki tulokset: https://docs.google.com/spreadsheets/d/1vkfo7hu4dJ78Wx7UioHUTWeQMvbGKEC6/edit?gid=2077314572#gid=2077314572

Teksti: Marjo Puro ja Taija Kunelius