Hirvilampi 15. klassisen soudun MM-kilpailuissa

Klassisen soudun MM-kilpailut kilpailtiin Shanghaissa, Kiinassa. Shanghain vasta uudistettu vesiurheilukeskus tarjosi upeat puitteet ja kilpailut olivat erinomaisesti järjestetty. Kuumat ja kosteat olosuhteet tarjosivat kuitenkin haasteita urheilijoille.

Suomea kilpailuissa edusti Kasper Hirvilampi miesten kevyessä yksikössä. Hirvilampi souti C-finaalissa kolmanneksi eli sijoitus MM-kilpailuissa oli 15. Alkukesän EM-kilpailujen 6. sija ja hyvät soudut Luzernin maailmancupissa antoivat kuitenkin odottaa parempaa. Tällä kertaa huipennusta ei kuitenkaan tullut kauden loppuun.

Hirvilampi kertoi omista tuntemuksistaan kilpailujen jälkeen seuraavasti:

-Kovat oli olosuhteet ja kilpailut, kuten odotinkin. En brutaalimpia olosuhteita keksi. Harmittavasti oma paras jäi piippuun todella selvästi, mutta aina ei voi onnistua, vaikka huippu-urheilussa niin haluaisikin. Näin tällä kertaa ja tästä voi joko oppia ja analysoida tai harmitella.

-Kauas jäätiin siitä missä haluttiin ja piti olla. Tämä on selvä. Tavoitteet tiedettiin koviksi, mutta realistisiksi. Edelleen uskon, että muutamilla muutoksilla asioissa, joissa täällä ei onnistuttu, tulos olisi voinut olla erilainen. Asiat on saatu käsiteltyä ja purettua onneksi nopeasti ja tiedetään aika hyvin, mitä kävi ja miksi.

-Alkukauden hyvä terävyys uupui soudusta täällä. Parin asian epäonnistumisen takia ei saatu kisoihin parasta suorituskykyä. Kroppa oli selvästi väsynyt pitkästä kaudesta. Tällä tasolla se rankaisee hervottoman kovaa, kuten kuuluukin.

-Isossa kuvassa kausi kääntyy kuitenkin positiiviseksi. EM-finaali ja eron kurominen kiinni kohti kärkeä Luzernin maailmancupissa jäävät vahvasti motivoivaksi tekijäksi. MM-regatassa epäonnistuin, mutta kauden aikana nähtiin myös, että suomalainen soutaja voi vielä ja tulevaisuudessa taistella arvokisafinaalissa ja maailman kärjen mukana.

-Kiitos kaudesta ja avusta kaikille mukana olleille ja auttaneille. Seuraavana ohjelmassa on lepoa, rauhoittumista, minkä jälkeen mietitään seuraavia kuvioita, Hirvilampi lisäsi vielä loppuun.

Viikon kestäneissä MM-kilpailuissa ensimmäiset A-finaalit soudettiin ja mitalit jaettiin torstaina. Finaaleja soudetaan yhteensä neljänä päivänä torstaista sunnuntaihin. Kilpailujen päätöspäivänä sunnuntaina on miesten ja naisten yksiköiden lisäksi ohjelmassa ensimmäistä kertaa MM-kilpailuissa kilpailtavat sekakaksikko ja sekakahdeksikko, joissa puolet joukkueesta on naisia ja puolet miehiä.

MM-kilpailujen tulokset löytyvät täältä.

Lisätietoja: Ilona Hiltunen, soudun valmennuspäällikkö, ilona.hiltunen@smsl.fi