Liitto on tehnyt kevään ja kesän aikana suunnittelutyötä retki- ja virkistysmelonnan toimintojen kehittämiseksi. Suunnittelutyöhön on osallistettu liittohallituksen ja liiton työntekijöiden lisäksi useita retkimelonnan asiantuntijoita. Työtä on myös kommentoitu liiton retki- ja virkistysjaoston ja koulutusvaliokunnan toimesta. Suunnittelutyön lopputuloksena on syntynyt muutosesitys liiton “liikkuen vesillä turvallisesti ja vastuullisesti” -strategiaosioon. Liittohallitus esittää syyskokoukselle strategiamuutosta, joka vahvistaa retki- ja virkistysmelonnan asemaa liitossa. Strategiamuutosesitys julkaistaan syyskokousmateriaalien yhteydessä liiton sivuilla marraskuun alussa ja se edellyttää syyskokouksen hyväksyntää. Strategiaosio antaa suuntaviivat uudelle retki- ja virkistysmelontajaostolle toiminnan kehittämisessä. Jaosto tulee vastaamaan strategian käytäntöön viemisestä.
– Haluamme, että Melonta- ja Soutuliitto toimii retki- ja virkistysmelonnan suunnannäyttäjänä Suomessa. Liitolla on vahva tahtotila lisätä painopistettä ja resursseja retki- ja virkistysmelonnan kehittämiseksi liiton alaisessa toiminnassa. Yksi merkittävä muutos on se, että tulevaisuudessa liiton palvelut on tarkoitus suunnata aikaisempaa selvemmin vain omalle jäsenistölle. Näin varmistetaan resurssien riittävyys oman jäsenistön tarpeisiin. Kehitteillä on myös jäsenyys- tai lisensointimalli kouluttajaverkostoon kuuluville yrityspohjalla toimiville kouluttajakumppaneille, kommentoi liittohallituksen puheenjohtaja Minna Kantsila.
Liittohallitus on myös 20.8. kokouksessaan tehnyt muutoksia retki- ja virkistysmelontajaoston rooliin, johon haetaan nyt uusia jäseniä. Päätös vahvistaa jaoston roolia. Uudessa roolissaan se vastaa retki- ja virkistysmelonnasta ja sen kehittämisestä. Kehitystyö sisältää mm. uudet retkimelontapalvelut, -tapahtumat kuin seuratoiminnan kehittämisenkin. Jaosto tekee oman toiminta- ja budjettisuunnitelmansa ja on näin vaikuttamassa siihen mihin tarkoitukseen resursseja ohjataan.
Liittohallitus päätti samalla esittää syyskokoukselle retki- ja virkistysmelonnalle ensi vuodelle 80 000 € toimintabudjettia, joka koostuu niin työaikaresurssista kuin toimintarahastakin. Päätös ei vaikuta liiton kilpajaostojen budjetteihin.
– Päätös vahvistaa retki- ja virkistysmelonnan asemaa liiton toiminnassa on erittäin tervetullut. Jaoston roolin muutoksen ja oman toimintabudjetin ansiosta pystymme kehittämään tätä osa-aluetta entistä tehokkaammin. Uudistuksen myötä myös retkimelojien ääni kuuluu paremmin liitossa, kertoo koulutus- ja harrastekoordinaattori Kai Lindqvist, joka vastaa aihealueesta liitossa.
Haku jaostoon
Liitto hakee nyt jäseniä uuteen perustettavaan retki- ja virkistysmelontajaostoon. Toivomme saavamme mahdollisimman monta ehdotusta 7.9. mennessä. Jäsenistä voi jo tehdä ehdotuksia liitolle tämän linkin kautta: https://link.webropolsurveys.com/S/5812BA309787303F
Lisätiedot:
puheenjohtaja Minna Kantsila, puh. 050 337 3034, minna.kantsila@smsl.fi
koulutus- ja harrastekoordinaattori Kai Lindqvist, puh. 050 5113 639 / kai.lindqvist@smsl.fi