Eeva Karppinen saavutti rannikkosoudun naisten yksikön MM-pronssia tiistaina 13.10.2026 huiman nousun päätteeksi! Karppinen oli kuuden kilometrin finaalin alussa kärkitaistelussa yhdessä yhdysvaltalaisen Christine Cavallon kanssa, kun molemmat kärkisoutajat ohittivat ensimmäisen kääntöpoijun väärältä puolelta ja joutuivat palaamaan takaisin kiertääkseen sen oikealta puolelta.

Karppinen putosi 11. sijalle ja oli 1 000 metrin väliaikatilanteessa 24,70 sekuntia kärkeä jäljessä. Tästä alkoi kuitenkin upea nousu takaisin mitalitaisteluun – ja lopulta MM-pronssille!
”Startti lähti hyvin, mutta ekalla poijulla toinen venekunta töytäisi venettäni niin, että keulani kääntyi poijun väärälle puolelle. Olen tyytyväinen, että taistelin itseni pronssille. Nyt odotan kaksikkokisaa”, Karppinen kertoo Kiinasta.
Rannikkosoudussa kilpailijat navigoivat avovesiradalla, jonka reitti on merkitty poijuilla. Kääntöpoijut on ohitettava kilpailuohjeissa määrätyltä puolelta. Oikean ajolinjan valinta ja vauhdin säilyttäminen käännöksissä ovat olennainen osa kilpailua. Väärältä puolelta ohitetun poijun vuoksi kilpailija joutuu korjaamaan reittinsä, mikä voi maksaa arvokkaita sekunteja.
Maailmanmestaruuden voitti yhdysvaltalainen Audrianna Boersen ajalla 32.02,09. Hopealle sijoittui Ison-Britannian Bass Andre ajalla 32.07,60. Karppinen souti pronssille ajalla 32.40,65 ja jäi voittajasta 38,56 sekuntia.
MM-pronssi täydentää Karppisen menestyksekästä kilpailukautta. Hän saavutti pronssia myös edellisissä, vuonna 2024 järjestetyissä rannikkosoudun MM-kilpailuissa. Syyskuussa 2026 Karppinen souti EM-pronssille Espanjan La Líneassa ja voitti sekakaksikon Euroopan mestaruuden yhdessä Joel Naukkarisen kanssa.
Naisten yksikön A-finaalissa kilpaili myös suomalainen Tiia-Maria Rauttola, joka sijoittui kymmenenneksi ajalla 33.58,52.
Maanantaina soudetussa naisten yksikön B-finaalissa Tiia Ronkainen saavutti MM-kilpailujen kokonaistuloksissa 19. sijan ja Anni Keisanen 21. sijan.
Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen jatkavat MM-urakkaansa tiistaina
Rannikkosoudun MM-kilpailut jatkuvat Qingdaossa vielä tänään tiistaina 13. lokakuuta. Joel Naukkarinen kilpailee miesten yksikön finaalissa klo 8.45 Suomen aikaa. Lisäksi Karppinen ja Naukkarinen kilpailevat yhdessä sekakaksikon A-finaalissa klo 10.15 Suomen aikaa. Suomalaiskaksikko voitti maanantaina oman alkueränsä ajalla 17.18,53.
Qingdaossa kilpaillaan ensi viikolla myös rantasprintin maailmanmestaruuksista.
Kilpailun tallenne
Kilpailun tallenne on katsottavissa World Rowingin YouTube-kanavalla:
Kilpailun dramaattinen käänne tapahtuu heti alkuvaiheessa, noin 4 minuuttia 20 sekuntia lähdön jälkeen, kun Karppinen ja Cavallo ohittavat ensimmäisen kääntöpoijun väärältä puolelta.
Kuvat: World Rowing