Langinkoski tarjosi alhaisesta vesitilanteesta riippumatta hyvät kilpailuolosuhteet

6.5.2025 Yleinen

Kymicrossi 4.5.


Radalla oli hyväntuulisia melojia, vaikka rata oli poikkeuksellinen alhaisesta vesitilanteesta ja siellä melottiin aivan uusia reittejä.

Tämä kevät on ollut hiukan haastava ja pitkään pohdittiin pystytäänkö kisat järjestämään jos vesitilanne huononee entisestään. Kisaan ilmoittautuminen virkistyi vasta viime hetkillä, tällä saatiin järjestäjiin uutta intoa ja sarjojakin saatiin onneksi järjestettyä. Kilpailijoita oli kaikkiaan 20 kappaletta.

Kohinaa edustanut ja koskicrossin naisten junnusarjan voittanut Nea Rautio kertoo päivän tunnelmista. Minkälainen rata oli viime vuoteen verrattuna ja onko lisää kisasuunnitelmia tälle kaudelle?

”Oli hyvä tunnelma, pääsi melomaan paljon, ihmiset kannustivat toisiaan ja sain myös neuvoja. Junnusarjakin saatiin järjestettyä, joka oli musta tosi kivaa.
Rata oli ihan kiva. Se että vedentaso oli paljon matalampi viime vuoteen verrattuna, niin rata oli erilainen. En osaa suoraan sanoa, kumpi oli parempi, koska ne oli niin erilaiset.  
Ei ole kisasuunnitelmia crossin puolella, mutta freestyle -melonnassa on sitten enemmän kisoja tulossa. Kisat kyllä innostivat aloittamaan harjoittelemaan enemmän myös laskemista ja crossikin alkoi kiinnostaa enemmän.”

Hyvillä mielin oli myös Jaakko Hallikainen, joka saapui melontakautensa avajaisiksi edustamaan Kohinaa kisoihin

”Kisapäivä oli kaikin puolin onnistunut, vaikka sitä vietettiinkin viileissä ja joen puolesta vähävetisissä tunnelmissa. Paikalle oli saapunut mukavasti kilpailijoita moneen eri sarjaan olosuhteista huolimatta. Myös joitain kiinnostuneita katsojia oli löytänyt tiensä rannoille. Järjestelyt toimivat hienosti ja infot ym. käytännön asiat olivat selkeitä. Tämän vuoden rata oli hyvin mietitty ja se sisälsi jopa enemmän haastetta kuin viime vuoden rata. Oli mielestäni hyvä, että radalla oli pari vaihtoehtoista reittiä; se lisäsi taktisen pohdinnan osaa. Vaikka vettä oli tänä vuonna verrattain vähän, niin radasta oli silti saatu mielenkiintoinen ja taitoja erotteleva.”

Suurkiitokset Kahvila Dagmar, Welhonpesä, Velhon Kota Äkäslompolossa ja Lapin Marja kisojen sponsoroinnista runsailla palkinnoilla.

Kymicrossi 4.5. tulokset

Kymensanomien juttu kilpailutapahtumasta (maksullinen)

Kuva: Tomi Paronen

Teksti: Jarkko Hautamäki & Anna Borg