Freestylemelonnan maajoukkue piti vuoden ensimmäisen harjoitusleirin Frieirassa Espanjassa. Harjoittelupaikka oli kaikille maajoukkueen melojille uusi, mutta valmentaja Bartosz Czauderna kertoi leirin jälkeen olevansa erittäin tyytyväinen siihen, miten nopeasti kaikki melojat pääsivät sinuiksi aallon kanssa. Aalto ei ole täysin samanlainen kuin kotikisojen Neitikosken aalto, mutta joukkue sai hyvää harjoittelua Suomen jokien sulamista odotellessa. Maajoukkueen melojat keskittyivät kukin omien kisaliikkeidensä harjoitteluun. Siitä edetään seuraavien leiritysten kautta kohti lopullista suunnitelmaa kisarunista.

Maajoukkueen valmentaja Bartosz totesi joukkueen omistautumisen ja joukkuehengen olevan erinomaisia. ”Olimme onnekkaita siinä, että joka päivä pääsimme harjoittelemaan eri veden korkeuksilla. Näin emme jääneet kiinni tiettyyn suunnitelmaan vaan jokaisen piti reagoida muuttuvaan aaltoon.” Bartosz odottaa innolla Neitikosken kisoja. ”Neitikoski on kaukainen paratiisi, missä elämä pyörii melonnan ympärillä. Alueella on kaikkea, mitä kisojen järjestämiseen tarvitaan. Tärkeintä on kuitenkin se, että Neitikosken aalto on suhteellisen pysyvä mahdollistaen melojille tehdä sitä, mitä he rakastavat. Näyttää heidän parhaat suorituksensa ja Freestylemelonnan hienoudet.”
Kotimaassa harjoittelu jatkuu vielä melonnan osalta uimahallivuoroilla. Koko maajoukkue odottaa kovasti jäiden sulamista ja pääsyä Suomen jokiin harjoittelemaan. He toteavat veden lämpötilan olevan vain varustekysymys, pääasia että vesi virtaa. Valmentaja ei kommentoi yksittäisten urheilijoiden tavoitteita, mutta kaikilla on mahdollisuudet menestykseen. ”Se on enää kiinni kovasta työstä. Perusteet ovat kunnossa.”
Freestylen EM-edustusjoukkueeseen on valittu seuraavat urheilijat:
Miehet:
- Visa Rahkola
- Tuomas Kaukola
- Turkka Mutikainen
- Olli Nyrhilä
- Miika Sorjonen
Naiset:
- Taru Terni
- Marjaana Terni
- Anni Mykkänen
- Outi Lahti
- Iia Vuorenpää
Pojat alle 18 v:
- Veikka Viinisalo
- Aapo Pahkala
Tytöt alle 18 v:
- Nea Rautio
Lisäksi varaedustajat: Onni Eronen (miehet), Tuuli Terni (naiset)
Virallinen EM-kilpailusivu löytyy tämän linkin takaa.
Kuva: Visa Rahkola
Teksti: Tuula Sorjonen