Melonta- ja soutugaalassa 21.11. palkitaan tänä vuonna urheilija- ja seurapalkintojen lisäksi myös henkilöitä ja seuroja jäsenistöltä tulevien ehdotusten pohjalta. Ehdota palkittavia alla oleviin kategorioihin:
- Vuoden nuorisotoimija; henkilö, joka on edistänyt omassa lajissaan tai seurassaan nuorisotoimintaa poikkeuksellisen hyvin melonnassa tai soudussa.
- Vuoden seuratoimija; henkilö, joka on tunnollinen ja luotettava, aina talkoisiin valmis seuratoimija. Henkilö voi olla kunnostautunut seuratoiminnan eri osa-alueissa mm. hallinnossa, kisatalkoissa, retkien vetäjänä, valmentajana tai kouluttajana.
- Vuoden retkimelontaseura; seura joka on edistänyt retkimelonnan harrastustoimintaa poikkeuksellisen hyvin omalla alueellaan tai valtakunnallisesti. Seura on voinut kunnostautua esimerkiksi turvallisen melontaharrastuksen, melonnan kouluttamisen, vastuullisen toiminnan tai vaikkapa kivojen tapahtumien järjestäjänä. Voi olla myös seura, joka on luonut retkimelonnan harrastamiselle uusia olosuhteita tai mahdollisuuksia alueellaan.
- Vuoden retkimelontateko ja/tai retkimeloja; henkilö, seura tai muu yhteisö, joka on tehnyt omalla poikkeuksellisella teollaan retkimelonnan saralla edistänyt retkimelontaa, lisännyt retkimelontaharrastuksen tietoisuutta tai innostanut esimerkillään ihmisiä kokeilemaan ja liikkumaan vesillä retkeillen.
Jätä ehdotuksesi 24.10. mennessä tälle lomakkeelle: Ehdota vuoden toimijoita.
Lisätiedot:
toiminnanjohtaja Juho Allonen, puh. 040 556 2977, juho.allonen@smsl.fi