Melonnan koulutukset saivat jälleen erinomaiset palautteet osallistujilta. Kaikista koulutuksista koottujen palautteiden yleisarvosanaksi muodostui 4,7 (asteikolla 1–5), mitä voi pitää erittäin hienona onnistumisena. Meloja 1 -kurssin suorittaneista 99 % suosittelisi kurssia ja 99 % haluaa jatkaa melontaa.
Palauteet on kerätty vuoden 2026 Meloja 1- ja Meloja 2- kurssien, Meloja 2- näyttötilaisuuksien ja ohjaajakurssien osallistujilta. Osallistujia oli yhteensä 1 552, joista 935 oli täyttänyt palautelomakkeen.

Meloja 1 -kurssin palautteet
Kurssipalautteissa kävi selväksi, että kurssi on ollut selvästi kurssilaisille mieluinen ja hyödylliseksi koettu. Kurssilaiset kokivat oppineensa paljon uutta, etenkin turvallisuudesta ja melontatekniikasta. Moni pitkään melonut harmitteli, ettei ollut osallistunut kurssille jo aiemmin.
Meloja 1 -kurssilta saatiin 703 palautetta. Asteikolla 1–5 kurssi sai vastaajilta kokonaisarvosanan 4,7 (asteikolla 1-5). Kurssin ohjaajien merkitys kurssin onnistumiselle on ilmeinen. Kurssipalautteissa ohjaajat saivat paljon kiitosta ammattitaitoisesta otteesta, pedagogisesta osaamisesta ja etenkin kannustavan ja turvallisen ilmapiirin luomisesta kurssille. Ohjaajat saivat arvosanan 4,8 (asteikolla 1-5), mitä voidaan pitää huippusuorituksena.
Heikoimman arvosanan sai verkkokurssi, mutta arvio oli siinäkin 4,3 (asteikolla 1-5). Verkkokurssin sisältöä pidettiin hyvänä, mutta käytettävyydessä oli jonkin verran vielä parannettavaa. Ruotsinkielistä versiota toivottiin.
Tämä kurssipalaute tiivistää monien vastanneiden näkemykset hyvin: ”Vetäjien melontaosaaminen ja pedagogiset taidot olivat omaa luokkaansa. En odottanut alkeiskurssilta näin kattavaa tasoa ja sisältöä. Lisäbonus turvallisuudesta. Oli helppo kokeilla omia rajoja turvallisesti. Kiitos kouluttajille!”
Kyselyssä kerättiin myös taustatietoja osallistuneista. Vastanneista 80 prosenttia oli 30–60-vuotiaita, naisia oli 65 %. Puskaradio tuntuisi olevan edelleen tehokkain viestikanava, 36 % vastaajista oli löytänyt kurssin tutun tai perheenjäsenen suosittelemana.
Meloja 2 -kurssi ja taitonäyttö
Palautteiden valossa Meloja 2 -kurssikonseptia voidaan pitää erittäin onnistuneena. Kouluttajat ja näytön vastaanottajat saivat tässäkin palautteessa erinomaisia arvioita. Verkkotentissä oli kesän aikana harmillisia teknisiä ongelmia, mikä näkyi myös palautteissa. Kehityskohteet löytyvätkin lähinnä verkko-oppimisalustan käytettävyyden parantamisessa.
Meloja 2 -kurssikonsepti on uusi ja verkkomateriaali otettiin käyttöön vasta keväällä 2026. Meloja 2 -taitonäyttöjä on tehty vuodesta 2012. Näyttöä on uudistettu maltillisesti vuosien varrella, ja tänä vuonna otettiin käyttöön verkkoalustalla toimiva ennakkotentti.
Meloja 2 -kurssin palautekyselyyn vastasi 45 kurssilaista. Palautteet olivat samankaltaisia kuin Meloja 1 -kurssilla. Kurssin sisältöä pidettiin hyödyllisenä, ja kurssin kouluttajat saivat erittäin positiivisen palautteen. Kurssilla verkko-oppimisalustan sisällöstä pidettiin, mutta käytettävyyttä moitittiin. Kurssin kokonaisarvosana asteikolla 1–5 muodostui kuitenkin 4,7 (asteikolla 1-5). Kurssin kouluttajat saivat arvosanan 4,8 (asteikolla 1-5). Vastaajista 100 % aikoo jatkaa melontaharrastusta.
”Kurssi oli hyvää jatkoa 1-kurssille, sillä 1-kurssin asiat kerrattiin, mutta lisäksi tuli uutta tietoa ja uusia taitoja.”
Meloja 2 -näytöistä tuli 108 palautetta. Näyttötilaisuuden arviot olivat yllättävän positiivisia. Palautteiden perusteella melkein kaikki osallistujat jännittivät ainakin jonkin verran. Kokemukset olivat kuitenkin hyvin jakautuneita, 14 % ei jännittänyt lainkaan ja 11 % jännitti paljon. Jännityksestä huolimatta vastaajat kokivat olonsa turvalliseksi ja saamansa kohtelun reiluksi. Asteikolla 1–5 reilusta ja oikeudenmukaisesta kohtelusta sekä asiallisesta palautteesta arvosana oli 4,9. Turvallisen ilmapiirin arvosana oli 4,9.
”Tunnelma oli kannustava, säät tosin vaihtelevat. Huomasin, että itse olen vesillä enemmän hidas nautiskelija kuin toimija. Siksi ehkä koetilanne tuntui jännittävältä.”
Ohjaajakurssi
Myös ohjaajakurssin osallistujat ovat antaneet kurssilta erittäin myönteistä palautetta. Tässäkin kurssissa kouluttajat saivat parhaat arvosanat, ja kurssimateriaalissa nähtiin eniten kehitettävää.
Ohjaajakurssia on järjestetty tällä samalla peruskonseptilla jo ainakin 30 vuotta. Vaikka perusrakenne on pysynyt samana, sisältöjä ja opetusmenetelmiä on hiottu vuosien varrella kurssijärjestäjien ja osallistujien palautteiden perusteella.
Viimeisin uudistus on paperisesta kurssikirjasta luopuminen ja kurssimateriaalin siirtäminen verkko-oppimisalustalle vuonna 2025. Palautteiden perusteella kurssimateriaaleissa on vielä parantamisen varaa, muilta osin kurssista on vaikea löytää selkeitä kehittämiskohteita. ”Verkkokurssissa oli sisältöä aika paljon. Olisi hyvä jakaa sisällöt selvemmin pakollisiin ja myöhemmin tutustuttaviin asioihin.”
Tämä palaute kiteyttää hyvin kurssipalautteiden pääviestin:
”Tuota parempaa kurssia ja vetäjää ei olisi voinut toivoa. Kurssi antoi erinomaiset eväät jatkoon. Hienoa J… ja K…! J… oli erinomainen kurssin vetäjä! Hän loi turvalliset puitteet, ja näin kurssilaisten välille muodostui hyvä ryhmähenki ja huumoria.”
Ohjaajakurssin arvosanoja (vastauksia 79): Kaikkien palautteiden keskiarvo 4,7 (asteikolla 1-5), kouluttaja 4,9 (asteikolla 1-5), verkko-oppimisalusta 4 (asteikolla 1-5), ”Suosittelisin kurssia” 4,9 (asteikolla 1-5).
Kiitos
Kaikista palautteista näkyy, että koulutukset on koettu erittäin merkityksellisinä ja laadukkaina. Koulutusten vetäjien osaamista, kannustavaa asennetta ja kykyä luoda turvallinen ilmapiiri arvostetaan suuresti.
”Tästä kaikesta kuuluu kiitos ensisijaisesti koulutuskumppaneille, kaikille koulutusten järjestäjille ja koulutuksissa toimiville ohjaajille ja kouluttajille, jotka tekevät huippulaadukasta työtä seuroissa, oppilaitoksissa ja yrityksissä. Palautteet puhuvat puolestaan, ja paras kiitos tulee koulutuksiin osallistuneilta,” kommentoi tuloksia koulutus- ja harrastekoordinaattori Kai Lindqvist.
Tässä muutamia:
”The instructor was really great, I enjoyed the course a lot.”
”Inspirerande och trevligt gäng! Rekommenderar detta varmt till vem som helst.”
”Kokonaisuudessaan huippukurssi! Koulutuspäivät ja kouluttajat mielettömän hyviä ja ammattitaitoisia.”
Kurssikohtaiset palautteet kerätään ja lähetetään järjestäjille lähiaikoina.
Tilastot
Vuoden aikana useat toimijat ovat ilmaisseet huolensa koulutusmäärien vähenemisestä, mutta tilastojen valossa koulutusmäärissä ei ole tapahtunut muutosta. Meloja 1 -suorittaneiden määrä on hieman viimevuotista suurempi (n. 100 hlö). Muut koulutusmäärät ovat pysyneet vuoteen 2025 verrattuna lähes ennallaan. 7.10.2026 mennessä koulutussuorituksia oli kirjattu seuraavasti:
Meloja 1, 1279 kpl (2014–2025 yhteensä 1 171)
Meloja 2, 173 kpl (2014–2025 yhteensä 1 593)
Melontaohjaaja, 100 kpl (2014–2025 yhteensä 1 091)
Meloja 3 – ja opaskoulutusten osalta kausi on vielä kesken, näiden koulutusten määrät tarkentuvat myöhemmin syksyllä.
Lisätietoa retki- ja virkistysmelonnan koulutuksista: https://melontajasoutuliitto.fi/retkimelonta/melonnan-koulutus-2/