Pienveneiden pitkän matkan SM-mestaruuksia ratkottiin Sulkavalla

7.7.2012 Yleinen

Ei ole Jari Kuhnon voittanutta. Saarijärven metsuri kiskoi Sulkavan
Suursoutujen 60 kilometrin yksinsoudun ylivoimaiseen Suomen mestaruuteen lauantaina Sulkavalla. Naisten yksinsoudun Suomen mestariksi souti puolestaan kolmannen kerran Kouvolan Soutajien
Hanna Tuominen.

Kuhnolle mestaruus oli seitsemäs peräjälkeen ja kaikkiaan 43-vuotias Virtain Urheilijoiden mies juhli kuninkuusmatkan voittoa kahdeksannen kerran. Kuhno on noussut korkeimmalle korokkeelle vuosina 2004 ja 2006-2012. Vuonna 2005 ei Kuhno soutanut. – Tämä tuntui voitoista helpoimmalta. Voimien jako onnistui erinomaisesti, ajan 5.13.43,3 soutanut Kuhno totesi urakan jälkeen.

Voittoero olikin Kuhnolle uran suurin. Kakkoseksi sijoittunut Oulun Kilpa-Veljien Heikki Karjaluoto hävisi lähes kymmenen minuuttia kukistaen pronssimitalisti, Voiton Soutajien Kimmo Huhtasen reilun kahden minuutin marginaalilla.

Kilpailua hidasti 5-35 kilometrin välillä puhaltanut navakka vastatuuli. Loppuosuus päästiin soutamaan myötäiseen. – Eroa rupesi tulemaan 15 kilometrin jälkeen. Lämpötila oli hyvä kun ei ollut liian kuuma, viitisen litraa matkan varrella nestettä nauttinut Kuhno kertoi.

Kuhno hävisi kesäkuun alussa Karjaluodolle Peurungan 10 kilometrillä. Karjaluoto ei kuitenkaan uskonut, että kykenisi Kuhnoa Sulkavalla lyömään. – Tämä matka on Jarille vahva. Ajattelin ennakkoon, että hopeasta taistellaan Kimmon kanssa. Karjaluoto ja Huhtanen soutivat pitkään noin minuutin marginaalilla ja supistuipa ero alle minuutiksikin loppuosalla kisaa. – Viisi kilometriä ennen maalia olin varma hopeasta. Kimmo alkoi juomaan järvestä ja se on yleensä merkki ongelmista, Karjaluoto muistutti.

Naisten mestariksi souti Hanna Tuominen ajalla 6.05.17,5. Tuominen pääsi haastavassa kelissä neljän minuutin päähän omissa nimissään olleesta reittiennätyksestä. – Kietävälän lossin luona oli hankaluuksia. Kova vastatuuli vei ennätysmahdollisuudet.

Tuominen piti kärkipaikkaa alusta pitäen, vaikka 50-vuotiaiden Sulkavan Urheilijoiden Leila Mainiemi mukana alkuvaiheissa pysyikin. – Viisi kilometriä mentiin yhdessä, Tuominen selvitti.

SM-soudut jatkuvat Sulkavalla kirkkoveneiden osalta.

Lisätietoa ja tuloksia: www.suursoudut.fi