Anne Rikala meloi MM-pronssia

1.9.2013 Yleinen

Anne Rikala päätti oman arvokisauransa hienoimmalla mahdollisella tavalla melomalla K1 5000 metrin kisassa MM-pronssia Saksan Duisburgissa.

– Meni ihan mielettömän hyvin. Jo aamulla tuntui kropassa hyvältä ja nautin melomisesta tosi paljon. Sen verran tiukilla kuitenkin mentiin, että hopealle tullutta Unkarin melojaa en pystynyt enää haastamaan, mutta uskomattoman hyvältä tuntuu, totesi mitalista liikuttunut Anne.

Pronssi on Rikalalle jo yhdeksäs arvokisamitali. Kuusi vuotta sitten samaisella Duisburgin radalla Rikala voitti niin 200 kuin 500 metrinkin MM-hopeaa, joten kisapaikka on ollut Annelle suosiollinen. Edellisen arvokisamitalin, myös MM-pronssia, Rikala voitti samaisella 5000 metrin matkalla vuonna 2010.

36-vuotias Rikala päättää oman urheilu-uransa tämän kauden jälkeen.