Olympiasoutajat avasivat maailmancup-kautensa

21.6.2013 Soutu Yleinen

Olympialuokan soutujen maailmancup Lontoon Etonissa käynnistyi tänään alkuerillä. Naisten pariairokaksikossa suomalaiset Eeva Karppinen – Ulla Varvio soutivat omassa erässään kolmanneksi. Miesten kaksikko Robert Ven – Juho Karppinen olivat miesten vastaavassa kisassa eränsä neljänsiä.

– Maailmancup-avaukseksi molempien kaksikoiden soudut olivat ihan tyydyttäviä. Alku sujui molemmilta pareilta pirteästi, mutta sen jälkeen meno muuttui hieman tahmeammaksi. Miehet kertoivat loppumatkasta myös jo hieman säästelleensä tulevaan iltapäivän erään, totesi valmennuksesta vastaava Ilona Hiltunen.

Suomalaiskaksikoiden kisat jatkuvat iltapäivällä keräilyerissä, josta molemmat parit tavoittelevat A-finaalipaikkaa. – A-finaalin on molemmilla kaksikoilla ihan hyvät edellytykset, vaikka niin miesten kuin naistenkin puolella A-finaaliin pääsee vain erien kaksi parasta, kun A-finaalissa soutaa kuusi venekuntaa, jatkoi Hiltunen.

Keräilyerät soudetaan Suomen aikaa noin klo 17.00. Kisoja voi seurata suorana World Rowingin sivuilta, jonne päivittyvät myös kisatulokset.