Ratamelonnan ja olympiasoudun naiskaksikot lähtevät energisinä kohti kesän kisoja

4.6.2013 Melonta Soutu Yleinen

Melonta- ja soutuliiton eilen pitämässä tiedotustilaisuudessa Lohjan Kisakalliolla nähtiin iloisissa tunnelmissa olevat melojat ja soutajat. Uraansa vielä jatkanut Anne Rikala lupasi elokuun MM-kisoissa taistella mitalisijoista. Soutajien kauden pääkisa on Venäjän Kazanissa kisattavat Universiadit.

Rikala sai Poletista voimakkaan parin kaksikkoon

Vielä vuosi sitten Anne Rikalan uran päätepisteenä kimmelsivät Lontoon olympialaiset. Nyt hän lupaa taistella mitalista Duisburgin MM-kisoissa 27.8.-1.9. – Viime vuodesta jäi hyvä olo ja syksyllä huomasin harjoittelevani aika paljon. Tajusin, että homma ei ehkä olekaan vielä ohi.

Rikalan päämatkoina ovat yksikön 1000 metriä tai 500 metriä, mutta mukaan on tullut myös kajakkikaksikoiden 500 metrin matka. – Keväällä istuimme Pauliinan kanssa ensi kerran samaan kajakkiin ja se matkanteko tuntui heti luontevalta. Pauliina on fyysisesti vahva, 15 vuotta nuorempi ja 15 senttiä pidempi, niin olemme todella hyvä kombinaatio, totesi intoa ja iloa täynnä oleva Rikala.

Myös Pauliina kertoi odottavansa innolla kesää. – On ollut hienoa päästä melomaan Annen kanssa. Henkilökohtaisesti takana on parempi harjoituskausi viime vuoteen verrattuna ja itseluottamus on myös kasvanut.

Duisburgin MM-kisoihin tähyää myös miesten ykkösmeloja Miika Dietrich. Ennen elokuuta Miika osallistuu Pauliina Poletin tavoin vielä nuorten EM-kisoihin 27.-30. kesäkuuta. – Alla on hyvä ja kova treeniputki, joten hyvillä odotuksilla lähden kesään. EM-kisoissa sijoituksen pitäisi olla jo korkealla.

Karppinen ja Varvio suuntaavat Universiadeihin

Myös olympialuokkien soudussa naisten kaksikko on uutta energiaa täynnä. Minna Niemisen lopetettua uransa Annesta poiketen Lontoon kisoihin, Ulla Varvion kanssa kaksikon tahdissa soutaa nyt Pertti Karppisen tytär Eeva Karppinen.

Uusi pari etsii vielä yhteistä säveltä ja kompromissejakin on jouduttu tekemään. – Ulla on teknisesti vahvempi, mutta itselläni on pidempänä taas pidempi veto, toteaa Eeva ja hauskuttaa, että Ulla on joutunut venyttelemään sen myötä.

Ulla on ollut kompromisseista huolimatta tyytyväinen, että kaksikkopari on löytynyt. – Nautin enemmän kaksikolla soutamisesta. Eeva on hyvä tahdissa, koska on luonteeltaan räväkämpi ja se auttaa esim. starteissa, kun itse olen taas luonteeltani hidas hämäläinen, hymyili Ulla.

Kaksikon kauden päätavoite on Universiadit Kazanissa, joissa soudetaan 6.-8. heinäkuuta. Kazaniin lähtee myös miesten yksikköä soutava Robert Ven, joka kisaa kesällä myös kaksikolla yhdessä Juho Karppisen kanssa. – Juhon kanssa jäi viime vuonna positiivisia kokemuksia kaksikosta, joten katsomme uudelleen, miten vene kulkee tänä kesänä, totesi Ven.

Soutajien seuraava kansainvälinen startti on juhannuksena kisattava Etonin maailmancup-kilpailu.

Kuvia maajoukkuemelojista ja soutajista on osoitteessa: http://melontajasoutuliitto.fi/medialle/.