Karelia-Soutu 30 vuotta – juhlasoutuun myötätuulessa

9.6.2014 Soutu Yleinen

Karelia-Soudun airoihin tartutaan tänä kesänä jo 30. kerran. Tapahtuma on vakiintunut kahdelle reitille, jossa pienveneet ja kanootit liikkuvat Ilomantsi-Joensuu reitillä 27.7. – 1.8. ja kirkkoveneissä puolestaan soudetaan 29.7. – 1.8 Lieksasta Joensuuhun. Enon ja Joensuun välinen Pielisjoen osuus on yhteistä taivalta.

Juhlasoudun ilmoittautuminen on vilkastunut viime viikkoina. Koko matkalle neljäksi päiväksi Lieksasta Joensuuhun on nyt ilmoittautunut 12 venekuntaa. Yksittäisille soutupäiville on lisäksi ilmoittautunut monia uusiakin joukkueita, joten juhlavuonna yhä useampi on tarttumassa airoihin. Torstaina ja perjantaina kirkkoveneitä on vesillä kahdesta- kolmeenkymmeneen. Pohjois-Karjalan Kauppakamari ja Pohjois-Karjalan Yrittäjät ovat käynnistäneet haastekampanjat torstain soutuosuudelle Haapalahdesta Jakokoskelle.

”Muutama taho on puolestaan ollut kiinnostunut haasteesta nimenomaan perjantaille. Pukukilpailuakin on väläytelty hassuin asu palkitaan – idealla. Ja yhteislauluja sulutuksessa. Joillakin mielessä siintää puolestaan leikkimielinen kilpailu PielisjokiSprintti. Meillehän kaikki käy!” Pienvenereitilläkin ennakkoilmoittautuminen on ollut edellisvuosia vilkkaampaa ja mukana on jälleen myös 8+1-paikkaisia pienkirkkoveneitä. ”Tavoitteemme on 1200 osallistujaa” toteaa kirkkovenereitin johtaja Jaana Pitkänen.

Karelia-Soudun ohjelmallinen 30-vuotisjuhla järjestetään torstai-iltana 31.7. Jakokosken kanavateatterissa. Juhlan päätyttyä on tukkilaisnäytös ja soututanssit.

Ulkomaalaisissa soutajissa uusia kasvoja ja vanhoja tuttuja
Karelia-Soudun kirkkoveneosuudelle on ilmoittautunut kolme veneellistä ulkomaisia soutajia, jotka ovat mukana koko matkan Lieksasta Joensuuhun.  Ensimmäistä kertaa Karelia-Soudun historiassa on Venäjältä tulossa kokonainen veneellinen. Ryhmän jäsenet ovat kaikki Pietarista. Vetäjänä toimii maantieteen professori Aleksander Rusinov, joka on aiemmin osallistunut Sulkavan suursoutuihin ja saanut sieltä idean tulla Pohjois-Karjalaan.  Venäläisryhmä on liikkeellä reippaalla retkimielellä ja  yöpyy teltoissa koko matkan ajan.

Toisen ulkomaalaisryhmän vetäjät, Rüdiger ja Edna Fraatz ovat puolestaan jo neljättä kertaa Karelia-Soudussa ja tuovat mukanaan souturyhmän Hampurista. Saksalaisryhmä haluaa nauttia Pohjois-Karjalan vesistä vähän enemmänkin ja ovat varanneet veneen päivän ennen soutua ja päivän soudun jälkeen omaan käyttöönsä. Kolmannessa ulkomaalaisveneessä on soutajia Ruotsista, Sveitsistä ja Isosta-Britanniasta. Tällä joukolla kipparina on kokenut suomalainen soutaja, Pentti Mainela Lieksasta. Soutajat suunnittelevat tapahtumiin osallistumistaan jo hyvissä ajoin. Vuodelle 2015 on jo kaksi alustavaa varausta; berliiniläinen naissoutajien klubi ja souturyhmä Sveitsistä.

Osallistuminen on helppoa
Karelia-Soutu on paketoitu täyden palvelun paketiksi sekä koko matkalle että yksittäisille päiville. Varusteeksi tarvitaan vain rutkasti reipasta mieltä, järjestäjät huolehtivat kaikesta muusta. Juhlavuoden kunniaksi taukopaikkojen oheisohjelmaa on lisätty.  

”Soutupaketti on mainio tapa kestitä yrityksen vieraita, yhteistyökumppaneita tai omaa henkilökuntaa. Matkaan voi lähteä porukan voimalla tai varata yksittäisiä soutupaikkoja kirkkoveneestä. Maksuvälineenä käyvät myös liikuntasetelit”, kertoo kansainvälisyydestä ja yksittäisistä soutupaikoista vastaava Sirpa Sulopuisto.

Lisätietoja
www.kareliasoutu.fi
Facebook- ryhmä:  Karelia-Soutu – Karelia Rowing Tour