Nuoret Kilpeläinen ja Naukkarinen ylsivät tavoitteeseensa MM-souduissa

29.8.2014 Yleinen

MM-soutujen suomalaiset kuopukset, 21-vuotiaat Antti Kilpeläinen ja Joel Naukkarinen soutivat miesten perämiehettömän kaksikon C-finaalissa tänään kuudenneksi. Kaksikon loppusijoitukseksi tuli MM-kisojen 18. sija.

– Nuorilta pojilta hyvä suoritus. Jokaisessa vedossa mentiin eteenpäin ja finaalisoutu oli ehdottomasti kauden paras soutu. Voimakas myötätuuli teki kelistä tänään todella vaikean ja poikien vähäinen soutukokemus näkyi suorituksessa, mutta olosuhteisiin nähden soutu oli todella hyvä, summasi poikein valmentajana toimiva Jani Heino kisaa.

Kaksikon päätavoite oli alun perin alle 23-vuotiaiden MM-kisoissa, mutta kesän aikana tapahtunut kehitys nosti heidät myös aikuisten MM-kisoihin.

– Tulimme hakemaan kaksikon kanssa täältä kokemusta ja viikko on opettanut paljon. MM-kisoissa rytmi on muihin kisoihin verrattuna tyystin erilainen, kun täällä on myös välipäiviä soutujen välissä. Parasta on ollut tietysti se, että pojat ottivat oppia, oppivat ja paransivat soutu soudulta suoritustaan. Tulevaisuutta ajatellen kisat ovat antaneet varmasti paljon, pohti Heino.

Heino näkee nuorissa pojissa myös paljon potentiaalia.  – Kesän mittaan on menty todella paljon eteenpäin. Pojille on tullut soutukokemusta ja on saatu laadukkaita treenejä, niin kehitystä on voinut havaita ihan viikoittain. Uskon sen myös jakuvan samanlaisena parin seuraavan vuoden ajan, koska heillä ei ole vielä sitä 10-15 vuoden kokemusta, mitä suurimmalla osalla täälläkin mukana olevilla soutajilla on, totesi Heino.

Kaksikko on soutanut yhdessä miesten perämiehetöntä kaksikkoa vasta muutaman vuoden. Pitkä kausi päättyy arvokisojen osalta heidän kohdalla Opiskelijoiden MM-kisoihin Ranskan Gravelinessa 12.-14. syyskuuta.

Tulokset 29.8.

M2- C-finaali
1. HUN, Juhasz – Simon, 6:23.570
2. AXE, Lucic – Dordevic, 6:28.800
3. CHN, Shao – Liu, 6:29.250
6. FIN, Kilpeläinen – Naukkarinen, 6:40.930
 

Lisätietoja

MM-kilpailuiden live-seuranta ja tulokset: www.worldrowing.com