Neljälle melonta- ja soutuseuralle seuratukea

2.5.2016 Melonta Soutu Yleinen

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on myöntänyt neljä miljoonaa euroa seuratukea liikunta- ja urheiluseuroille.

Melonta- ja soutuseuroista tukea sai neljä seuraa: Hämeenlinnan Soutajat, Saaristomeren Melojat, Tampereen Vihuri sekä Turun Akateemiset Soutajat.

Seuratukea hakeneiden seurojen kehittämishankkeita arvioitiin liikuntaryhmien, liikuntamäärien ja liikkujien lisääntymisenä. Arvioinnissa kiinnitettiin huomiota harrastamismahdollisuuksien monipuolisuuteen, liikunnan drop outin vähentämiseen ja vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen.

Seuratuen tavoitteena on mahdollistaa lapsille ja nuorille liikunnan harrastaminen ohjatussa seuratoiminnassa ja laskea harrastamisen kustannuksia. Tuen tavoitteena on, että lasten ja nuorten liikunnan harrastamisen kustannukset eivät ylittäisi 50 euroa kuukaudessa.Avustukset myönnetään veikkausvoittovaroista. Tukea myönnettiin 398 hankkeelle.

Lähde: Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote 29.4.2016