Vettanen A- finaalin yhdeksäs, Dietrich B- finaalin voittoon Moskovan EM melonnoissa.

26.6.2016 Yleinen

TIEDOTE  26.06.2016

SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO

Niklas Vettanen A-finaalin yhdeksäs ratamelonnan EM- kilpailuissa Moskovassa.

Niklas Vettasen finaalisuoritus K1 200m loppukilpailussa ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla. Vahvasti alku- ja välierissä startannut Vettanen ei onnistu finaalissa kiihdytyksessä samalla tavalla ja jää rintamasta liikaa alkumatkasta jotta olisi pystynyt vahvan keskiosansa turvin nousemaan kärkitaisteluun mukaan. Sivuvastaiseen tuuliolosuhteeseen melotun kilpailun loppupuolella eroa tulee vielä kärkeen lisää, kun Vettanen yrittää kesiosan aikana runtata kärkeä kiinni, mikä syö voimia lopusta.

”Harmittaa että ei saanut samanlaista starttia ja kiihdytystä tehtyä kuin eilisissä erissä, jonka johdosta suoritus meni väkinäiseksi kokonaisuudessaan. Ruma ero kärkeen tänään, mutta toisaalta tietää että samat kaverit kenen kanssa eilen taistelin omassa välierässäni finaaliin pääsystä, ottivat nyt hopeaa ja pronssia finaalista. Joten vaikka tämän päivän tulos ei tyydytä lainkaan, niin viikonlopun anti on kuitenkin itseluottamusta lisäävä”  Vettanen kertoo finaalisuorituksen jälkeen.

Moskova, EM A-finaali:
K1 200 m: 1) Liam Heath, GBR 34.412 2) Petter Menning SWE 34.872, 3) Alex Rumancjev, LAT 345.072 ….9) Niklas Vettanen, Suomi 36.048

 

Miika Dietrich K1 500m B- finaalin voittoon

Aikaisemmin sunnuntaina Miika Dietrich jatkoi vahvoja otteitaan miesten kajakkiyksiköiden 500 metrillä melomalla B- finaalin voittoon.

B- finaalissa Dietrich on täysin omaa luokkaansa ja nousee alkukiihdytyksen jälkeen kärkeen, ja on parhaimmillaan yli kajakinmitan muita karussa. Maalissa eroa kakkoseen lähes sekunti ja lopputuloksena siis B-finaalin voitto ja EM- kilpailujen 10. sija K1 500m matkalla.

Moskova, EM B-finaali:
K1 500 m: 1) Miika Dietrich 1.40,436  2) Simo Boltic, SRB 1.41,208  3) Barry Watkins, IRL 1.41,636

Tulospalvelu: http://europecanoeevents.com/live-results

Ratamelojien urheilijaprofiilit: http://www.melontajasoutuliitto.fi/maajoukkue/ratamelonnan-valmennusryhmatoimi/urheilijaprofiilit/

Ratamelojien julkaisuvapaat kuvat: https://drive.google.com/open?id=0B9jtDHkh4NAhSm41VzlJdnFWNDg

Ratamelontamaajoukkueen facebook-sivut: https://www.facebook.com/Kayak-Team-Finland-Ratamelontamaajoukkue-548688661828734/

Lisätietoja ja urheilijahaastattelut:
Ratamelonnan valmennuspäällikkö, Petteri Pitkänen +358 400 355 523