Visa Rahkola jatkoon freestylemelonnan MM-kilpailuissa

30.11.2017 Kilpailu Melonta Yleinen

TIEDOTE

SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO                                              29.11.2017

Freestylejaosto

 

Visa Rahkola jatkoon freestylemelonnan MM-kilpailuissa

Freestylemelonnan MM-kilpailut melotaan tällä viikolla Argentiinan San Juanissa. Suomella on kisoissa kolmehenkinen joukkue, johon kuuluvat Visa Rahkola (K1M) sekä Paula Varonen ja Jenni Vänskä (K1N).

Tänään keskiviikkona melottiin miesten alkuerät ja Suomen Visa Rahkola sijoittui 20. ja pääsi perjantaina melottaviin puolivälieriin. Kilpailu oli äärimmäisen kovatasoinen ja jatkoon pääseminen vaati nappisuoritusta samalla kun lajin kansainvälinen taso on noussut vuosi vuodelta. Rahkola toteaa olevansa erittäin tyytyväinen jatkoon pääsystään ja arvioi melontasuoritustensa menneen juuri suunnitellusti: ”Sain tehtyä kaikki suunnittelemani liikkeet ja ajankäyttö 45 sekunnin suorituksissa meni nappiin. Puolivälierissä keskityn ennen kaikkea liikkeiden puhtauteen, jotta tuomarit antavat pisteet kaikista tekemistäni liikkeistä ja parannan sijoitustani tämänpäiväisestä. Aion myös nauttia tulevista suorituksistani täysillä. ” 

Puolivälierät melotaan perjantaina. Puolivälierissä nähdään myös Yhdysvaltojen isä-poika taistelu, kun alkuerät huippupisteillä voittanut Dane Jackson saa vastaansa lajia takavuosina hallinneen isänsä Eric Jacksonin. Alkuerien tulokset eivät vaikuta puolivälierien tuloksiin ja kymmenen parasta melojaa jatkaa perjantai-illan välieriin.

Huomenna torstaina melotaan naisten alkuerät, joissa sekä Varonen että Vänskä hakevat puolivälieräpaikkaa, mihin vaaditaan sijoittuminen 20 parhaan joukkoon. Paula Varonen toteaa, että vaikka hän saapui kilpailupaikalle muuta joukkuetta myöhemmin, hän on saanut hyvän tuntuman kilpailupaikkaan: ”Hontto on haasteellinen, mutta hauska meloa. Se vaatii runsaasti tarkkuutta ja nopeutta sekä suosii vahvoja melojia eikä liikkeiden linkittäminen ole helppoa.” 

Lisätietoja: Freestylemelonnan lajipäällikkö Jyri Hämäläinen, p. 040-548 1663

LINKKEJÄ:

Suomen joukkueen kisataivalta voi seurata maajoukkueen kotisivuilla osoitteessa: freestylemelonta.blogspot.fi

Facebookissa:
www.facebook.com/freestylekayakinteamfinland/

Kilpailun aikataulut, tiedot ja live stream:
www.canoeicf.com/canoe-freestyle-world-championships/san-juan-2017