Antti Koirasen hyvä taistelu jatkuu D-finaalissa

27.7.2018 Yleinen

Kuva: Olavi Kaljunen
Kuva: Olavi Kaljunen
Kuva: Olavi Kaljunen
Kuva: Olavi Kaljunen

Soudun alle 23-vuotiaiden MM-kilpailut jatkuivat Koirasen osalta tänään puolivälierillä. Koiranen aloitti kilpailun kovaa ja oli puolimatkassa vielä kiinni jatkopaikassa A/B-välieriin eli 12 parhaan joukkoon. Erä oli kuitenkin kova ja Koiranen joutui lopussa taipumaan vajaat neljä sekuntia jatkopaikan vielä lunastaneelle Sveitsin edustajalle. Koirasen sijoitus erässä oli neljäs.

-Latasin kaiken aamun puolivälierään. Tavoite oli soutaa semifinaali A/B:ssä ja selviytyä vähintään 12 parhaan joukkoon. Tuo tavoite jäi neljän sekunnin päähän. Kaikkeni annoin aamulla, täysi seinä iski vastaan viimeisellä 100 metrillä. Kovempaa en olisi enää pystynyt soutamaan, joten huonommille en hävinnyt. Siitä huolimatta kova pettymys, Koiranen kertoi kilpailun jälkeen.

Puolivälierän neljäs sija tarkoitti C/D-välieriä vielä iltapäivällä. Aamun rohkea soutu ja lyhyt palautumisaika oli kuitenkin vienyt Koirasen voimat ja hän joutui tyytymään C/D-finaalin kuudenteen sijaan.

-Semifinaali C/D soudettiin tästä 4 tunnin päästä. Olin kuitenkin jo aivan sippi aamun vedosta. 1500 metriä jaksoin taistella, sitten iski täysi uupuminen. D-finaali on kaukana siitä, mitä tänne tultiin hakemaan. Tyytyväinen en voi olla. Nyt täytyy vielä kerätä voimia kasaan ja vetää hyvä finaalisoutu huomenna, Koiranen kommentoi.

Kevyen yksikön D-finaali soudetaan lauantaina klo 10:05 Suomen aikaa.

 

Kilpailujen tulokset:

http://www.worldrowing.com/events/2018-world-rowing-under-23-championships/u23-lightweight-mens-single-sculls/