HAKU AUKI: Seuraohjaaja-avustus nuorten seuraohjaajien palkkaukseen

6.4.2018 Liitto

Melonta- ja Soutuliitto julistaa haettavaksi seuraohjaaja-avustuksen nuorten seuraohjaajien palkkaukseen.
Haku päättyy 16.4.2018.

Avustuksen tarkoitus on kannustaa seuroja järjestämään nuorille kesäkaudeksi säännöllistä ohjelmaa palkkaamalla nuorille ohjaajia ja valmentajia. Toiminnan tavoitteena tulee olla ympärivuotinen ohjattu toiminta, joka on taloudellisesti toiminnan jatkuvuuden mahdollistava ja sitä kautta aktiivisten nuorten harrastajien lisääminen seurassa. 

Tuen määrä

Avustuksen suuruus 150 €/ kk. Avustusta voi hakea kesäkauden toimintaan 1.5.-30.9.2018. Tuki on maksimissaan 750 €/ seura.

Avustuksen ehdot

Avustus on tarkoitettu ensisijaisesti uusille hakijoille, mutta myös aikaisemmin avustusta (v. 2017 nimellä seuraohjaajastipendi) saaneet voivat jättää hakemuksen, mikäli toiminta on jatkunut viime vuonna esitetyn ympärivuotisen nuorisotoiminnan vakiinnuttamissuunnitelman mukaisesti.

Ohjaajan toimenkuvassa nuorten ohjaaminen on etusijalla. Muut tehtävät esim. kanoottivuokraus eivät saa häiritä nuorten toiminnan ohjaamista.

Vaatimuksena on lajituntemus sekä vähintään nuorten ohjaajakoulutuksen (NOK) käyminen tai vastaava osoitettu osaaminen sekä osallistuminen liiton perehdyttämistilaisuuteen. Lisäksi rikosrekisteriote.

Palkatun ohjaajan työaika tulee olla vähintään 10 h/vko (keskimäärin) ja sen tulee sisältää vähintään kolme lapsille ja nuorille suunnattua harjoitusta viikossa.

Mukaan tulisi saada vähintään 10 uutta harrastajaa (lasta tai nuorta).

Seuran tulee tehdä kirjallinen työsopimus ja hoitaa työnantajavelvoitteensa. Vaihtoehtoisesti seura voi tehdä ostopalvelusopimuksen. Seuran tulee tarkastaa ohjaajan rikosrekisteriote. Seuran tulee osoittaa ohjaaja/esimies ohjaajan tueksi sekä laatia alustava suunnitelma kesäkauden ohjattujen harjoitusten sisällöksi. Palkka tulee olla minimissään urheilujärjestöjen työehtosopimuksen palkkaryhmä A:n mukainen.

Perehdyttämistilaisuus
Tuen saaneille järjestetään perehdytystilaisuus, jossa käsitellään

  • Perustiedot liitosta
  • Vesisankarit-hankkeeseen tutustuminen. Kotiratasoutu -konseptiin tutustuminen.
  • Alkeismelontakouluun tutustuminen. Soudun alkeiskouluun tutustuminen.
  • Antidopingsääntöihin tutustuminen.
  • Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmaan tutustuminen. Erityisryhmien ohjaamiseen tutustuminen.
  • Malli pitkäjänteisen ohjatun toiminnan jatkuvuuden ja taloudellisen kannattavuuden mahdollistamiseksi
     

Toimintakausi

1.5.-30.9.2018 (voi olla myös lyhyempi)

Hakeminen

Seuran tulee hakea ohjaaja-avustusta vapaamuotoisella hakemuksella. Hakemuksessa seuran tulee kuvata nuorisotoimintansa tavoitteet ja suunniteltu toiminta.  Lisäksi seuran tulee tehdä suunnitelma ympärivuotisen nuorisotoiminnan vakiinnuttamiseksi. Hakemuksessa tulee olla mukana toiminnan talousarvio. Hakemuksen liitteeksi tulee liittää luonnos työsopimuksesta tai ostopalvelusopimuksesta.

Vapaamuotoinen hakemus tulee lähettää 16.4.2018 mennessä osoitteeseen toimisto@smsl.fi.
Otsikkokenttään teksti: seuraohjaaja-avustus