Monille suomalaisille onnistumisia Luzernin maailmancupin toisena päivänä

14.7.2018 Yleinen

Suomalaissoutajat onnistuivat laajalla rintamalla omissa veneluokissaan Luzernin maailmancupin toisena päivänä. Tuloksellisesti parasta tarjosi miesten yksikössä Robert Ven, joka oli välierissä oli eränsä viides ja soutaa sunnuntaina B-finaalissa.

– Ihan ok soutu, mutta aika paljon paino eilinen. 1500 metriä tuli hyvin, mutta lopussa vähän hajosi tekniikka eikä saanut kunnon kiriä, Nyt vaan palautumaan huomiseen ja taistelemaan, Ven sanoi.

Olli-Pekka Karppinen ja Joel Naukkarinen voittivat miesten kaksikossa C-finaalin eli olivat kilpailussa 13:s.

– Kun Olli-Pekan kanssa ennen juhannusta aloiteltiin treenejä, niin heti alkuun otettiin tavoitteeksi, että maailman cupissa lähdetään parasta suomalaissijoitusta hakemaan. Toistaiseksi se tällä kaudella onkin sitä. Soudussa on vielä paljon hakemista, mutta tänään tuli osa matkasta jo laadukkaammin yhteen ja saimme parannettua reilusti eilisestä. Vähäiset yhteiset kilometrit näkyvät vielä suorituksessa, mutta hyvällä tiellä ollaan. MM-kisoihin mennessä pystyy sijoitusta nostamaan kymmenen parhaan joukkoon, Naukkarinen sanoi.

Karppinen kuvasi kilpailuja hienoksi ja opettavaiseksi kokemukseksi.

– Kilpailusuorituksemme oli kaksiosainen – ensimmäinen puolikas soudettiin varsin hyvin. Jälkimmäisellä puolikkaalla yhteissoutumme alkoi rakoilemaan ja vauhti kärsi selvästi. Emme saaneet soutua taloudelliseksi. Jatkossa vauhdin voi olettaa kasvavan huomattavasti, sillä tekniikan saralla on useita helppoja korjauksia edessä, Karppinen sanoi.

Juho-Pekka Petäjäniemi ja Kasper Hirvilampi olivat miesten kevyessä pariairokaksikossa C-finaalin kuudensia, mutta tulos kertoo vain osan suorituksesta tänään. Petäjäniemi kehui aivan viimeisiä kymmeniä metrejä lukuun ottamatta vetoa parhaaksi, jonka kaksikko on toistaiseksi vetänyt.

– Pelkkä lopputulos ei ihan anna koko kuvaa, taistelimme rinnakkain muiden kanssa puoleenväliin saakka ja lopussa olimme vielä kiinni 3. sijasta. Sitten jostain tullut aalto käänsi meidät hieman radan sivuun ja minun airo pamahti ratapoijuun kesken loppukirin viimeisen 50 metrin aikana. Airo lähti kädestä, leikkasi kiinni veteen ja pysäytti meidät täysin vain 20 metriä ennen maalia, Petäjäniemi kertasi tapahtumia.

–  Tänään meillä oli kulku kohdillaan nii fyysisesti kuin teknisestikin. Saimme rohkean ensimmäisen 1000m ja toisella tonnilla saimme kasvatettua vauhtiamme tyylillemme uskollisina. Finaali oli kauttaaltaan tasaista ja tiukkaa kilpailua kuten odotimme. Kokonaisuutena kuitenkin todella hyvä kilpailu ja urheilussa sattuu ja tapahtuu. Pitää uskaltaa vetää ja lyödä itsensä likoon. Tänään sitä todellakin oli, Hirvilampi iloitsi.

Joonas Petäjäniemi oli D-finaalissa toinen.

– Tänään sain eilistä paremman lähdön ja pysyin matkalla hyvin jenkin kannassa kiinni. Suunnitelma oli kuroa ero umpeen ja loppukirillä mennä ohi, mutta tänään kilpailija pystyi vastaamaan nostoon eikä päästänyt ohi. Kokonaisuudessa pystyin parantamaan suoritusta Linzistä, vaikka kilpailuvauhti ei ole ollut kesällä odotetulla tasolla, Petäjäniemi summasi.

Tuloksia